Erityisopettajan ja erityisluokanopettajan tehtävänkuvat ovat epäselviä monille koulutuksenjärjestäjille ja myös rehtoreille ja opettajille itselleen. Periaatteessa perusopetuslaki ja asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuuksista määrittelevät kelpoisuudet selkeästi. Lain ja asetuksen mukaan…
Liikunnan vaikutukset oppilaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ovat kiistattomat. Useat tutkimukset ja hankkeet osoittavat, että hyvin toteutettu koululiikunta ja taukoliikunta kouluissa auttavat oppilaita jaksamaan paremmin keskittymään oppitunneilla. Liikuntatunneilla on merkittävä vaikutus liikunnallisen…
Reilu kaksi kuukautta sitten pidimme Eteläisen Suomen Erityisopetus ry:n kokousta Sel. ry:n opintopäiviin liittyen ja totesimme kaiken olevan kunnossa. Pientä jännitystä oli ilmassa siitä, miten…
Korona-pandemian takia olemme saaneet jo useita peruutuksia opintopäivien luennoitsijoilta, näytteilleasettajilta sekä osallistujilta. Koska emme voi tässä tilanteessa joka tapauksessa pitää opintopäiviä suunnitellulla rakenteella, katsoimme parhaimmaksi…





