Sipoonlahden yhtenäiskoulussa on pari vuotta pohdittu uuden opetussuunnitelman kynnyksellä, mikä opetuksessa, kasvatuksessa ja koulun toimintakulttuurissa on oleellista ja tärkeää. Mitä voimme aavistella siitä maailmasta, johon olemme lapsiamme ja nuoriamme luotsaamassa? Mitä eväitä tulisi tarjota, jotta he löytävät oman ja heille sopivan tavan elää elämää, iloita ja nauttia siitä itsensä ja toistensa kanssa?

Sipoon kunnan toimintaperiaatteet ovat avoimuus, kekseliäisyys ja palvelualttius. Periaatteet tarjoavat hyvän pohjan koulun toimintakulttuurin rakentamiselle, erilaisuuteen vastaamiselle ja luovien ratkaisujen löytämiselle koulun arjessa. Kunta panostaa vahvasti digitaalisuuden kehittämiseen, jota kouluissa on lähdetty tukemaan digipedagogien tuella. Koulutetut opettajat toteuttavat uuden ajan ja uusien toimintaympäristöjen projekteja yhteistyössä kollegoiden ja heidän oppilaittensa kanssa. Sipoon kasvavassa kunnassa on 20 000 asukasta ja vuonna 2015 alkoi saapua turvapaikanhakijoita, erityisesti yksin alaikäisinä saapuneita nuoria. Tällä hetkellä heitä on muutamia kymmeniä.

”Kuinka luodaan sellainen koulu, jossa sekä saavutetaan hyviä tuloksia että voidaan hyvin?”

Näistä lähtökohdista päätin tehdä tutustumismatkan Kanadaan. Olin kiinnostunut erityisesti koulujen toimintakulttuurista, tulevaisuustaitojen opettamisesta, luovista ja innovatiivisista opetusratkaisuista, digitalisaation hyödyntämisestä ja erityisopetuksesta. Pohjois-Amerikkalainen koulusysteemi on tullut minulle hieman tutuksi, sillä olen vuosituhannen alussa asunut Yhdysvalloissa perheeni kanssa ja tutustunut omien lasteni kouluihin.

Kuvassa henkilöstöä Park Line Public Schoolista.

A Pathway to Learning
Tein matkan marras-joulukuussa 2016. Asuin Torontossa ja pääosin kouluvierailuni tapahtuivat Pohjois-Amerikan neljänneksi suurimman koulupiirin Ontarion alueella. Erityisopetuksen näkökulmasta tärkein vierailuni oli päivä Park Lane Public Schoolin erityiskoulussa. Koulua johtaa työpari rehtori Esther Leung Tou ja apulaisrehtori Tony Gentile. Molemmat ovat aiemmin työskennelleet yleisopetuksen kouluissa.

Oppilaita on n. 60 ja kaikki kuljetetaan busseilla kouluun. Koulun motto on A Pathway to Learning.   Koulussa autetaan oppilaita saavuttamaan hyvät valmiudet tiedoissa, taidoissa ja arvoissa, joita he tulevat tarvitsemaan vastuullisina demokraattisen yhteiskunnan jäseninä.  Koulun oppilaista 29:llä ensisijainen kieli on muu kuin englanti ja he ovat iältään 4-21- vuotiaita. Koulussa tehdään tiivistä yhteistyötä erilaisten terapeuttien, sairaaloiden ja muiden kuntoutustahojen kanssa. Vanhemmat ovat tervetulleita osallistumaan koulun arkeen.

Arvostus, kunnioitus, kiitollisuus, toivo, myötätunto ja anteeksianto.
Omassa työyhteisössämme olemme pohtineet paljon koulun toimintakulttuuria. Kuinka luodaan sellainen koulu, jossa sekä saavutetaan hyviä tuloksia että voidaan hyvin? Muutama vuosi sitten päätimme, että toimintaamme koulussamme ohjaavat arvostus, kunnioitus, kiitollisuus, toivo, myötätunto ja anteeksianto. Valitsin Kanadan matkakohteekseni, koska olin kuullut ja lukenut siellä toteutetuista hyvistä opetusalan innovaatioista ja muutoksista. Minulla oli käsitys, että siellä on panostettu nimenomaan kokonaisvaltaiseen oppimisen ja kasvattamisen kehittämiseen, arvoihin, hyveisiin ja tulevaisuustaitoihin. Kanada on perinteisesti ollut myös maahanmuuton osalta yksi maailman kärkimaista, joten otaksuin, että heillä saattaisi olla hyviä ja toimivia käytänteitä myös maahanmuuttajien opetukseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn.

Kaikissa kouluissa, joissa sain vierailla, huomioni kiinnittyi erityisesti johtamiseen ja koulujen kokonaisvaltaiseen toimintakulttuuriin. Osan vierailuista olin järjestänyt itse ja johonkin kouluun ohjauduin tietyn kehittämishankkeen edustajan järjestelyjen kautta. Työnohjaajana ja organisaatiokonsulttina olen vieraillut kymmenissä kouluissa Suomessa. Aistin helposti koulun hengen ja toimintakulttuurin. Sen havaitsee esimerkiksi vieraan kohtaamisesta, aikuisten ja aikuisten ja oppilaiden välisestä kommunikoinnista, sisustuksesta, henkilöstötilojen seinistä. Yllätyin, kuinka nopeasti aistin samat asiat myös vieraassa kulttuurissa. Toki yhteinen kieli teki sen helpommaksi.

Kaikista tärkeintä on tukea oppilaan positiivista käsitystä itsestään oppijana
Minulla oli mahdollisuus osallistua yhteen opettajien koulutuspäivään. Sinne pääsin samalla, kun olin sopinut vierailun Hamiltonin Millgrove Public Schooliin, joka on n. 170 oppilaan alakoulu. Koulutuspäivä oli rakennettu siten, että oman koulun opettajat kokoontuivat aamulla tilaisuuteen, jossa rehtori alusti matematiikan opettamiseen liittyvistä uusista innovaatioista. Reilun tunnin kestänyt tilaisuus oli rakennettu vahvaan opettajien osallisuuteen perustuen siten, että vain sisältöä muuttamalla siitä olisi saanut erinomaisen oppitunnin kaikenikäisille oppilaille.

Eniten huomiotani kiinnitti rehtorin vahva asenne ja näkemys, että riippumatta siitä, mitä ainetta tai sisältöjä opettaa, kaikista tärkeintä on tukea oppilaan positiivista käsitystä itsestään oppijana, luottamusta hänen omaan kykyynsä oppia ja turvallisuuden tunnetta siihen, että aikuiset ovat näissä apuna.  Koin, että hän välitti saman tunteen myös henkilöstölleen.

Koulutushetkessä henkilöstö arvioi kirjallisella lomakkeella omaa asennettaan muutokseen, uudistuviin työtapoihin, toisten tukemiseen jne. Lomakkeen täyttämiselle annettiin reilun viiden minuutin aika, eikä niitä kerätty pois. Tuona aikana opettajat reflektoivat omia asenteitaan, näkemyksiään ja taitojaan. Rehtori myös kertoi, mikä koulun positiivinen tahtotila on.

Lounastauon jälkeen siirryttiin läheiseen yläkouluun useiden koulujen yhteiseen koulutuspäivään. Siellä osa opettajista piti noin tunnin sessioita jostakin aiheesta, johon olivat itse perehtyneet tai josta olivat innostuneet. Itse pohdin oppimisympäristön sisustuksen ja valaistuksen merkitystä oppimiseen. Iltapäivällä osallistuin toiseen ryhmään, jossa aiheena olivat mindfullness ja rentoutuminen opetuksen tukena sekä liikkumisen merkitys oppimiseen ja opetukseen. Päivän päätteeksi koulut kokoontuivat jälleen omalla porukalla. Siellä käytiin läpi, mitä mielenkiintoista kukin oli oppinut, mitä siitä voisi hyödyntää omaan kouluun ja opetukseen. Keskustelu oli sävyltään positiivista, mutta ei pelkkää hymistelyä. Vahvoja kriittisiäkin äänenpainoja tuotiin esille.          

Rehtori toimi puheenjohtajana, mutta pääosin opettajat kävivät keskustelua keskenään. Päivän päätteeksi rehtori jakoi lomakkeet, joilla arvioitiin päivän antia ja oman koulun tilannetta ja kehittämiskohteita suhteessa käsiteltyihin asioihin. Rehtori piti palautetta erittäin tärkeänä ja sanoi leikkisästi, että lomakkeen palauttaminen hänelle on ”ticket for your weekend”, koska oli perjantai. Hän kertoi palautteen ohjaavan hänen omaa toimintaansa, opettajille järjestettävää koulutusta ja kehittämistyötä. Hamiltonissa joka toinen kuukausi yksi päivä on oppilaille vapaa ja opettajat tekevät kehittämistyötä ja kouluttautuvat. Rehtori kertoi, että vanhemmat eivät valita lasten arkivapaasta tai sen aiheuttamista hoito-ongelmista.  Vapaapäivät ovat jo lukuvuoden alussa tiedossa ja käytäntöön on totuttu.

Koulutuspäivässä kiinnitin huomiota siihen, että vaikka lähes kaikilla oli puhelimet ja tabletit lähettyvillä, niitä ei käytetty silloin, kun toinen puhui tai piti esitystä. Se vaikutti niin erikoiselta, että rohkenin muutamilta kollegoilta kysyä asiasta. Heistä kysymys oli ihmeellinen. Miten he voisivat osoittaa arvostustaan tai kiinnostusta kollegan tai rehtorin työhön, jos he samaan aikaan olisivat ajatuksissaan muualla? Onko liian pitkälle menevä johtopäätös ajatella, että henkilökunta toimi itse samalla tavalla, mitä he edellyttävät oppilailtaan? Joka tapauksessa koulutuspäivässä vallitsi rauhan, levollisuuden ja osallisuuden tunne, koska kaikki keskittyivät, kuuntelivat ja osallistuivat keskustellen samaan asiaan.

Elämisen ja itsetuntemuksen taitoja
Kanadassa on kolmenlaisia kouluja: yleiset, katoliset ja yksityiset koulut. Kaikki asukkaat maksavat kiinteistöveron yhteydessä koulutusveroa, jonka voi ohjata joko yleiselle tai katoliselle koululle. Yksityiskoulut kustannetaan itse. Koulutusveroa maksavat kaikki, riippumatta siitä, onko perheessä lapsia tai ei. Koulutuksesta katsotaan kaikkien hyötyvän, joten kaikki myös rahoittavat sitä. Minä vierailin vain julkisissa kouluissa, mutta kuulin asiantuntijoilta ja tutkijoilta myös muiden koulujen käytänteistä. Keskustelin myös useiden eri alojen professoreiden kanssa. Niistä keskusteluista huomioin erityisesti huolen uusien opiskelijoiden yhä kasvavasta vaikeudesta kirjoittaa esseitä ja tutkielmia. Toinen huoli oli opiskelijoiden psyykkinen hyvinvointi. Monet opiskelijat kokevat painetta ja ahdistusta opintoihinsa liittyen niin, että kokevat tarvitsevansa siihen lääkitystä. Pohdimme ajatusta siitä, että ilmeisesti tässä kiireisessä ja nopeassa maailmassa kaikenlaisista ikävistä ja hankalista tunteistakin täytyy päästä nopeasti eroon. Usein nopein tie on lääkitys. Jääkö silloin tilaa ja mahdollisuutta opetella akateemisten taitojen ohella elämisen ja itsetuntemuksen taitoja? Eräs professori sanoi, että on epänormaalia, jos yliopisto-opinnoissa ei koskaan tunne ahdistusta, epävarmuutta ja turhautumista. Tunteiden medikalisoiminen ja lääkitseminen on hänen mukaansa paljon sairaampaa kuin ikävät tuntemukset, joiden käsittelemiselle pitäisi löytyä aika ja paikka opiskeluasteesta riippumatta. Tuttuja ajatuksia ja kokemuksia myös suomalaiselle opettajalle.

”Kanadassa on kolmenlaisia kouluja: yleiset, katoliset ja yksityiset koulut.”

Toimintakulttuuria rakentamaan
Matkasta ei jäänyt käteen mitään radikaalisti uutta erityisopetuksen tai muun opetuksen välineissä, menetelmissä, tulevaisuustaitojen opettamisessa tai toiminnassa. Lähes kaikki oli osin tuttua ja meillä käytössä.  Sen sijaan koulun toimintakulttuurin rakentamiseen liittyvät näkemykset ja kokemukset toteutuivat yli odotusten. Vahvistui ajatus, että toimintakulttuurin rakentamisessa keskeistä on hyvä johtaminen. Johtajan täytyy tietää, minne ollaan menossa ja miten matkan on tarkoitus sujua.  Johtaja tietää, kuka on missäkin roolissa ja huolehtii siitä, että kaikki pysyvät mukana ja hoitavat oman osuutensa.

Kaikissa vierailemissani kouluissa panostettiin paljon arvoihin, hyveisiin ja hyvien sekä rajoittavien uskomusten näkyväksi tekemiseen. Rehtoreilla oli vahva visio ja tahtotila siitä, miten arjen toimintakulttuuria luodaan. Heillä oli näkemystä siitä, mitä siihen kuuluu ja mitä ei toivota. Tahtotila ei ollut vain puhetta, vaan arkista touhuamista opettajien ja oppilaiden kanssa, luonnollista esimerkillä johtamista: kiittämistä, kyselemistä, jutustelua ja hyväntahtoista huumoria. Aktiivinen johtaminen on huomioitu myös rehtorin työn resursoinnissa. Noin 170 oppilaan yleisopetuksen koulussa ja 60 oppilaan erityiskoulussa rehtorilla ei ollut lainkaan opetusvelvollisuutta. Tuli tunne, että oppilaitosjohtaminen nähdään tärkeäksi ja päätoimiseksi tehtäväksi ja se näkyi kaikessa. Erityisesti koulujen hengessä, toimintakulttuurissa ja pedagogisessa laadussa.

Arvo, jota ei voi rahalla mitata
Kun kone laskeutui Vantaalle, olin tunnin kuluttua Tennispalatsissa tilaisuudessa, jossa julkistettiin 25 HundrEDiin päässyttä opetusinnovaatiota. Oman kouluni Haavi-hanke, jolla ehkäisemme syrjäytymistä ja koulupudokkuutta, oli valittujen joukossa. Kanadan matkani aikana Imatralla oli tapahtunut kolme ihmishenkeä vaatinut järjetön surmatyö, jonka tekijää kuvattiin yhteiskunnassa sivuun jääneeksi nuoreksi aikuiseksi. Ei ollut vaikea löytää pyydettyyn puheenvuoroon sanoja siitä, miksi oppilaiden ja heidän perheidensä tukeminen on kaikkialla maailmassa yksi tärkeimmistä ammateista ja tehtävistä. Kanadan matkalla hienointa olikin havaita, kuinka me erityisopettajat olemme osa maailmanlaajuista opettajien ja kasvattajien heimoa yhteisine iloinemme ja suruinemme. Yhtenäkään päivänä ei tarvitse miettiä, onko työllämme merkitystä tai arvoa. Se arvo on sellaista, mitä ei voi rahalla edes mitata.

Teksti ja kuvat Tiina Luomanen

Kirjoittaja on Sipoon kunnan Sipoonlahden yhtenäiskoulun virka-apulaisrehtori ja erityisopetuksen koordinaattori. Sipoonlahden kahdeksanvuotiaassa koulussa opiskelee eskarit mukaan lukien n. 640 oppilasta ja kolme pienluokkaa. Luomanen vastaa vuosiluokkien 3-9 työn johtamisesta ja toimii noin 30 opettajan lähiesimiehenä. Hän toimii myös työnohjaajana ja organisaatiokonsulttina.