Varhainen vuorovaikutus ja kiintymyssuhdeteoria alkoivat kiinnostaa minua toden teolla adoption myötä. Imin tietoa toisella puolella maailmaa, lastenkodin kipeässä hiljaisuudessa odottavaa lastamme varten. Samalla janosin työkaluja töihin, jotta selviytyisin erityisluokan arjesta.

Mieleenpainuvimmat luennot kuulin vuonna 2014 Tampere-talolla. Kahdeksansataa traumataustaisten lasten ja nuorten kanssa työskentelevää tai elävää ammattilaista oli tullut kuuntelemaan Daniel Hughesia. 

Hughes (Ph.D.) oli vuosituhannen alussa luonut teorian kiintymyssuhteessaan vaurioituneen lapsen tervehtymiseen. Hän oli yhdistänyt kliinisen aivotutkimuksen, biologian ja psykologian kolme vuosikymmentä jatkuneeseen terapiatyöhön. Työssään hän oli keskittynyt  käytökseltään erittäin haastavien alaikäisten hoitoon New Yorkissa.

Teorian ydin oli aikuisen oikea asenne lasta kohtaan.
Tuli olla kuten äiti tai isä vastasyntyneelle:
Leikkisä, rakastava, hyväksyvä, utelias ja empaattinen

Hughes puhui kaksi päivää ilman Powerpoint-esitystä. Miehen ja simultaanitulkin äänet soljuivat hypnoottisina tajuntaamme:
Virittäydy lapsen tasolle
Löydä yhteinen kiinnostuksen kohde
Ole lempeä diktaattori

Etsin lapsesta aina jotain,  josta voin aidosti pitää.
Daniel Hughes

Hughes kertoi myös kipeitä esimerkkejä.
Kerran hänen luokseen oli tuotu 15-vuotias poika, joka oli raiskannut kymmenvuotiaan. Vaikka Hughes ei voinut hyväksyä tekoa, oli hänen saatava yhteys nuoreen hyväksymällä tämä.

Etsin lapsesta aina jotain, josta voin aidosti pitää, Hughes kertoi.

Rohkaisin mieleni ja kysyin: Entä jos luokassa on kolme tai neljä tällaista lasta?

Hughes oli hetken hiljaa, kunnes aloitti:
I hope I heard one or two but three or four…
That’s a bad thing.
That’s too bad.

Kaikesta huolimatta aloin kokeilemaan Hughesin mallia (PLACE) työssä ja kotona. Mielestäni se on toiminut. Tosin lempeänä diktaattorina oleminen on ollut minulle vaikeaa. Vaikka juuri tuosta taidosta turvattomat lapset hyötyvät eniten. 

Mutta hyötyvätkö kaikki erityiset lapset puhtaasta aikuisen vallasta?
Tätä minut sai pohtimaan Katariina Räikkönen, vuoden 2024  erityinen teko – palkittu journalisti ja kansalaisaktivisti. Räikkönen kertoi minulle autisminkirjostaan, mahdollisesti PDA:sta ja siitä, kuinka mahdotonta tällaisen henkilön on noudattaa aikuisen käskyä ja näin menettää autonomiansa. Psykologisesti taitava neuvottelija onkin tässä paikallaan.

Pasi Luukkainen
päätoimittaja

Kirjoittaja on adoptioisä ja erityistasoisen lastensuojelulaitoksen koulun erityisluokanopettaja ja apulaisjohtaja.