Ei ole yhdentekevää, millaisessa työyhteisössä nuori opettaja uransa aloittaa. Parhaimmillaan nuo vuodet ovat juuri niin täyttymyksellisiä, kuin vuosien opiskelujen aikana on ehtinyt kuvittelemaan.

Pahimmillaan jo ensimäiset kuukaudet työelämässä ehtivät ajaa uuden opettajan pakokauhun partaalle, rusentaa itseluottamuksen ja saada ajatukset pyörimään epäuskon ja ahdistuksen tihenevää kehää.

Työyhteisö siirtää traditioitaan uusille jäsenilleen sekä organisoidusti että huomaamatta. Tästä eivät pääse osallisiksi vain nuoret opettajat, vaan jokainen uutena yhteisöön tuleva. Tiedän tarinan sijaisesta, joka erään yläkoulun opettajanhuoneessa istuutui kahvikuppinsa kanssa pöydän ääreen saaden aikaan syvän hiljaisuuden. Lopulta joku otti asiakseen kertoa, että ”siinä istuu vain teenjuojia”.

Oma virallinen opettajuuteni alkoi espoolaisessa Meritorin koulussa, jossa muutoin jo tuolloin, lähes 30 vuotta sitten, toimivat aktiivisesti sekä tiimit että oppilashuolto. Ensimmäinen koulupäivä – viikon suunnittelusta ja valmistelusta huolimatta – oli katastrofi. Satoi kaatamalla. Neljän ekaluokan oppilaat vanhempineen rynnistivät innoissaan mutta sekasortoisesti pieneen solun aulatilaan. Aikataulu nimenhuutoineen petti pahasti. Tiedättehän, kaikki ne OKL:n tuntisuunnitelmalomakkeet minuutin tarkkuudella.. Lisäksi olin kirjoittanut nimikukkiin väärin kahden oppilaan nimet. (Toinen heistä piiloutui hupparinsa huppuun kahden viikon ajaksi, toinen oli lyhytvihaisempi. Ensimmäisestä tuli filosofi, jälkimmäisestä posteljooni.)

Tuosta elokuusta alkaa tosiaan olla se kolmekymmentä vuotta, mutta ei ole vaikea muistaa, miltä noiden hetkien epätoivo tuntui, maistui ja tuoksui. Mitä tekivät kokeneet kollegani? Kelkkoivat omat muksunsa jollain konstilla luokkiinsa, hakivat elan pelastamaan keltanokan ja keittivät iltapäivällä hirmuisen vahvat kahvit, joita juotiin yhdessä lohdutuksen ilmapiirissä. Niin minä suoritin loppuelämäni kannalta merkityksellisen kurssin ”Opettaja ei ole kaikkivoipa sekä oppilaiden ja opettamisen lisäksi parasta ovat työkaverit”.

Kahvitelkaa, vaikka olisi kuinka kiire.

Erkkamaikkojen facebook-ryhmässä Satu, juuri valmistunut ela kyseli, miten olisi viisasta valmistautua tulevaan kouluvuoteen. Ryhmän kokeneet jäsenet antoivat fiksuja vinkkejä. Kommenttien perusteella Sadun lisäksi moni muukin uudessa tehtävässään aloittava erkka koki saaneensa apua. Tämä tapahtui virtuaalisesti, mutta hienoa, kun se tapahtuu myös naamakkain, omalla työpaikalla. Jos olet aloittava erkka tai muuten uusi talossa, päätä olla rohkea ja kysyä sitä, mitä et tiedä mutta haluat tietää. Jos olet kokenut konkari, ota itsellesi iloinen tehtävä ja seiso uuden kollegan tukena. Kahvitelkaa, vaikka olisi kuinka kiire. Jakakaa onnistumisianne ja vinkkejänne, mutta ennen kaikkea jakakaa virheenne ja se, mitä niistä opitte. Sekä elämä että työura ovat aivan liian lyhyitä ja arvokkaita tuhlattavaksi yksinäisen oikeassaolemisen.

Sari Karjalainen
Kirjoittaja on espoolainen yleisen, tehostetun ja erityisen tuen konsultoiva erityisopettaja sekä erityisopetuksen luottamusmies. Karjalainen on Facebookin Erkkamaikat-ryhmän perustaja ja yksi ylläpitäjistä.