Syksyiset työviikot ovat olleet työntäyteisiä. Merkittävä kuormittaja on pedagogisten asiakirjojen laatiminen ja päivittäminen. Tapaamiset huoltajien kanssa vievät monen monta iltapäivää. Pidän erityisen tärkeänä myös oppilaan osallisuutta oppimissuunnitelmien ja HOJKSien laatimisessa. Ainoastaan aidosti osallistamalla voimme kasvattaa omasta oppimisestaan vastuuta kantavia ja suunnitelmaan sitoutuvia oppilaita. En edes suostu keskustelemaan oppilaan kouluasioista, mikäli hän ei itse ole läsnä. Oppilaan itsearviointi ja oma tavoitteen asettelu ovat tärkeä osa yhteistyötä. Jo hyvin pienet oppilaat osaavat kertoa, missä he ovat hyviä ja mitä pitäisi vielä harjoitella. Lapsi ja nuori saa kokea, että juuri hänen opiskelunsa on kiinnostava ja tärkeä asia.

On tärkeää miettiä, millaista kieltä yhteisissä keskusteluissa ja asiakirjoissa käytetään.

On tärkeää miettiä, millaista kieltä yhteisissä keskusteluissa ja asiakirjoissa käytetään. Kielen on oltava niin yksinkertaista, että oppilas ja huoltaja voivat tasavertaisina opettajan kanssa osallistua keskusteluun. Opettajalle tutut termit eivät välttämättä kerro huoltajalle yhtään mitään. Monikulttuuristen perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä antavat erilaiset koulukulttuurit ja puutteellinen kielitaito vielä oman lisänsä keskustelun haastavuuteen. Kunnioittava suhtautuminen jokaista oppilasta ja huoltajaa kohtaan luo pohjan luottamukselliselle ja rakentavalle vuorovaikutukselle.

Opetussuunnitelman perusteissa todetaan, että pedagogisissa asiakirjoissa ei saa kuvata oppilaan henkilökohtaisia ominaisuuksia. Oppimista ja koulunkäyntiä kuvataan toiminnan kautta ja ratkaisukeskeisesti. On osattava etsiä vahvuudet ja lähestyä vaikeitakin pulmia positiivisesti, mutta toisaalta realistisesti. Yhteinen totuus oppilaan opiskelun haasteista syntyy keskustelun myötä. Kodin sitoutuminen oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tukeen ei aina ole itsestään selvää – opettajalta edellytetään taitoa ohjata myös vanhempia.

On osattava etsiä vahvuudet ja lähestyä vaikeitakin pulmia positiivisesti, mutta toisaalta realistisesti.

Asiakirjoihin kirjatut asiat seuraavat lasta useita vuosia. Kirjoitetut lausunnot määrittävät lasta vaikka keskustelijat vaihtuvat. Lausunnot voivat pahimmillaan keskittyä ainoastaan lapsen vaikeuksiin ja kehittämistarpeisiin. Ne saattavat sisältää paljon ei-ilmauksia – oppilas ei ole sitä mitä joku muu toivoo hänen olevan. Lapsi voi ajatella, että hän ei ole riittävän hyvä yhtään missään. Pitäisikin aina kuvata oppilaan kehittynein taito, ei sitä, mikä vielä puuttuu.

Olen monta kertaa miettinyt sitä, miten suunnitelmat saisi konkreettisesti eläviksi asiakirjoiksi koulun arkeen. Miten oppilas voisi itse seurata oman suunnitelmansa toteutumista muulloinkin kuin kokoonnuttaessa lakisääteistä päivitystä tekemään? HOJKSin tarkoitus ei ole päätyä arkistoon pölyttymään vaan sen pitäisi olla työväline oppimisen ohjaamisessa.

Mietitään siis, mitä oppilaista asiakirjoihin kirjoitamme! Voimme vaikka miettiä, miltä oppilaasta tuntuu, kun hän aikuisena lukee itsestään kirjoitettuja totuuksia – toivottavasti mieleen tulee positiivisia kohtaamisia kouluajoilta.

Hyvää loppuvuotta kaikille!

Päivi Juntti
puheenjohtaja