
Hyvä koulu- ja työkunto
Moniko peruskoulunsa päättävä nuori suuntaa jatko-opintoihin reppu täynnä oppijan eväitä, minäpystyvyys kaakossa ja tulevaisuusluotto kantapäissä kipinöiden? Moniko nuorista on koulukuntoinen ja vastuuntuntoinen? Joko nuori säätelee tunteitaan motivaation siivittämin askelein?
Tapasin entisen oppilaani, ysiluokkalaisen. Entisestä innostuksesta ja asenteesta ei ollut tietoakaan. Oppimistulokset junnasivat ja elämänhallintataidot olivat hävinneet. Pakko-oireet olivat lisääntyneet. Ongelmat olivat monimuotoistuneet ja syventyneet. Minäkäsitys oli kärjistetyn negatiivinen.
Taustalla oli elämänmuutoksia, tragedioita ja haasteita. Lapsi oli muuttanut paikkakuntaa ja koulua. Siirtymävaihetta yläkoululaiseksi kuormitti lähipiirin ihmisten ja harrastusten jääminen. Vapaa-ajan täyttivät yksinäisyys ja pelaaminen. Koulussa tarjoiltiin suomalaisen Pisaihmeen normieväitä: sisäilmaongelmia, väsyneitä opettajia, leikkauksia, riittämättömiä tukitoimia sekä epäpäteviä sijaisia oirehtivia paikkaamassa. Opetushenkilöstölle olisin suonut normikertausta ja lisäkoulutusta; aikaa ja arvostusta.
Nuorelle ei ollut määritelty uusia tavoitteita, vaan pyrittiin säilyttämään nykyinen taso. Ei haasteita, ei toivoa, ei uskoa onnistumiseen.
Vanhempi pyysi perehtymään nuoren pedagogisiin asiakirjoihin ja päätöksiin.Papereissa henki oppilaan osaamattomuus ja puuttuvat taidot. Ei tarkkoja tukitoimia, tuen järjestämisen tavoitteita tai menetelmiä. Tukitoimien tehoa ei ollut arvioitu ja niitä oli vähän. Oppilasta ei ollut ohjattu oppilashuollon palveluihin. Asiakirjoissa ei näkynyt nuoren osallistaminen tai vahvuudet. Koti vaikutti asiaankuulumattomalta turhakkeelta. Yksilöllistäminen oli tehty ilman pedagogista selvitystä ja päivitettyä erityisen tuen päätöstä. Nuorelle ei ollut määritelty uusia tavoitteita, vaan pyrittiin säilyttämään nykyinen taso. Ei haasteita, ei toivoa, ei uskoa onnistumiseen.
Menu tarttui kurkkuun. Asiantuntijuuteni typertyi teeseihin.
1. Tulevaisuuttamme kasvatetaan ja koulutetaan liian usein sairaissa rakennuksissa.
2. Rakennusalan yrittäjille ja – valvojille tarvitaan työntekoon moraalia ja etiikkaa.
3. Veroparatiisien tuotoilla ei rahoiteta peruspalveluita.
4. Koulutusasioista päättävien keski-ikä on liian korkea.
5. Perusopetuksen resursointi vahvistuu vanhempien ja opettajien liitolla.
6. Toivo, ettei tukea tarvitsevan lapsesi pedagogisia asiakirjoja laadi opettajankouluttamaton sijainen.
7. Toivo, ettei lastasi opeta kyynistynyt opettaja, joka ei kaipaa koulutusta eikä ammattikirjallisuutta.
8. Älä sitoudu tavoitteisiin, jotka laaditaan sinulle ilman sinua.
9. Suomi taantuu tyhjiin, vastuuta kiertäviin turhanpäiväisiin lauseisiin ja puhuviin päihin.
10. Perusopetusta ei hankemiljoonilla pelasteta.
Ymmärtääkö koulu tärkeytensä? Ymmärtävätkö muut? Käykää lakkautetuissa kouluissa ja pihan moduulikouluissa! Avatkaa luokkahuoneiden ovia, missä kohtaamista kaipaavat kymmenet erilaiset elämäntaimet. Avatkaa ikkuna ilmanvaihdon tehostamiseksi. Ihmetelkää luulosairaiden määrää. Ihmetelkää vanhentuneilla työehtosopimuksilla pakertavien innostusta, jaksamista ja omistautumista. Ihmetelkää verkottomien digiloikkaa ja olematonta konekantaa. Kurkatkaa kuraattoreiden huoneisiin ja juoskaa kiinni koulupsykologi ja puheterapeutti, jos sellainen löytyy. Jonottakaa seitsemän päivää ja jonottakaa sen jälkeen.
Lehdessämme kirjoittavat tulevaisuuden velan ennakon maksajat. He veisaavat osallisuuden ja arvokkaan elämän virren. He tietävät tärkeytensä.
Merja Koivisto
Päätoimittaja Merja Koivisto toimii ohjaavana opettajana oppimis- ja ohjauskeskus Valterissa, Onervan toimipisteessä.
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.