Mielen puutarhaan haluan palata aina tasaisin väliajoin turvaan. Se mitä pidän päässäni kuuluu minulle. Millaisiksi rakennan näkymät, josta maailmaa ja työtänikin katselen ovat omiani. Aina siihen saakka kunnes mentaalitasolta on laskeuduttava konkretiaan ja tartuttava toimeen.

Kieli läpivalaisee ajatukset. Sanoittamalla itselleni tärkeitä asioita toiselle tulen samalla peranneeksi sitä mielen puutarhaa. Liika omissa ajatuksissa marinoituminen voi johtaa kehäpäätelmiin ja umpikujiin. Siksi työyhteisön ja tiimin merkitys työn peilinä on tärkeä – erityisesti niissä vaikeimmissa asioissa.

James Allenin pamfletinomainen teos Mielen puutarha (1903) sisältää muutaman erityisen vahvan ajatuksen. Hänen mukaansa ajatukset ovat tekojemme peili. Voimme itse päättää mitä haluamme. Hiljentymällä ja rauhoittumalla pystymme säätelemään myös tekojemme suuntaa.

Allen ohjaa keskittymään itseensä ja olemaan syyttämättä toisia. Ajattelemalla hyvää et päädy tekemään itsellesi tai toisille pahaa. Ajattelemalla pahaa, et päädy tekemään toisille hyvää.

Ajattelemalla hyvää et päädy tekemään itsellesi tai toisille pahaa.

Yksinkertaisia ja ymmärrettäviä havaintoja. Mutta miksi ihmeessä minä en aina näin pysty toimimaan, vaikka mekanismin ymmärränkin? 

Voisiko se olla sitä meissä olevaa inhimillisyyttä?

Huipputyyppikin kamppailee ihan perusasioiden kanssa toisinaan. Kukaan ei ole niin ammattilainen, ettei siviilielämän huolet koskaan heijastu työtehtäviin. Puhumattakaan tästä lohduttomasta sota-ajasta, jota elämme. Kriisistä kriisin lauloi Ismo Alanko. En arvannut biisin olevan näin profeetallinen. Olemme tietysti erilaisia, emmekä altistu tai kuormitu kaikki samalla tavalla.

Erityisopettajat ovat hyviä ymmärtämään oppilaiden erilaisuutta, mutta joskus vaarana on unohtaa työyhteisön jäsenten erilaisuus. Kaikki eivät reagoi samalla tavalla tai samalla voimakkuudella, kuin minä. Miten helposti kiireen ja huolien keskellä lipsahdamme ajattelemaan pahaa toisesta omien tulkintojemme kautta ja kysymättä suoraan asianosaiselta.

Teemme tulkinnan ja reagoimme tulkintaamme, emmekä ehkä juuri sillä hetkellä helpoiten saatavilla olevaan suoraan tietoon. Siihen toiseen henkilöön ja hänen omaan näkemykseensä tilanteesta. Vaiennamme huomaamattamme järjen ja liu’umme tunteeseen.

Negatiivisuuden kehäpäätelmien sijaan positiivisuuden kehäpäätelmät voisivat olla enemmän eteenpäin vieviä. Vai pitäisikö itseasiassa hylätä koko kehäpäätelmä-ajatus ja perustaa mielipiteensä ja toimintamallinsa vain faktoihin, eikä luuloihin? Ovatko ne positiivisuus ja negatiivisuus toistensa vastakohtia? Vai voisiko molemmat näkökulmat tarjota jotain uutta mitä en ollut tullut ajatelleksi? Harvoin musta on vain mustaa ja valkea valkoista.

Pidä huoli oman mielesi puutarhasta, mutta älä jää ainoaksi puutarhuriksi kuivuuden hetkillä. Yhteisössä ja toisissa on kaikki se voima, mitä sinä tarvitset. Kun muistat tämän ja samalla keskityt itseesi, säteilet huomaamattasi muillekin.

Raštavan aigua vuottaen

Erityisluokanopettaja Mika Saatsi on erityiskasvattaja ja työnohjaaja. 

Voit lukea lisää Mikan ajatuksia osoitteessa http://karjalahipsteri.com/blog/