Uudet tilat ja kalusteet, mutta muuttuuko  toiminta?

Uudet tilat ja kalusteet, mutta muuttuuko toiminta?

Suurin osa suomalaisista on käynyt koulua, joten meillä kaikilla on oma käsityksemme siitä, millainen koulurakennus on tai miten siellä toimitaan. Itsekin ns. vankilamallin koulurakennuksissa opettaneena, en osannut ajatella, että koulurakennuksella tai kalusteilla voisi olla merkitystä oppimiselle. Suorissa riveissä ja pulpeteissa hiljaa istumalla on tähänkin saakka kouluissa opittu tai ainakin siellä on pitkiä päiviä osin ikävystyneenä vietetty.

Kun uuden kansallisen opetussuunnitelman perusteet tulivat voimaan vuonna 2014, herättiin ajatukseen, että myös tilojen tulisi tukea opetussuunnitelman tavoitteita. Oppilaalta odotettiin aktiivisuutta, oma-aloitteisuutta ja yhteistyötaitoja. Niitä voi olla vaikea harjoitella, jos keskinäistä vuorovaikutusta on vähän tai omalle aktiivisuudelle ei anneta mahdollisuuksia tai tilat eivät tue tavoitteita.

Avoimia oppimistiloja, joissa voi työskennellä kymmeniä oppilaita ja useita aikuisia, on rakennettu maailmalla jo 1940 -luvulta lähtien ja tutkittu 1960 – 70 -luvuilta lähtien, joten ne eivät ole sinänsä uusi asia. Innostus avoimien oppimistilojen rakentamiseen hiipui kuitenkin 1980-luvulla, kun huomattiin että ne eivät tukeneetkaan oppimista melun ja hälyn vuoksi ja tiloissa työskentely aiheutti myös opettajille ääniongelmia. Esimerkiksi Australiassa ja Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten perusteella huomattiin, että työskentely sujui silloin, jos tilojen käytölle muotoiltiin uusia käyttäytymissääntöjä, opettajat suunnittelivat ja toteuttivat opetusta yhdessä, oppilaille annettiin valinnanvapautta ja osallisuutta tilankäyttöön eikä oppilailla ollut keskittymisvaikeuksia tai käytöshäiriöitä. Viime vuosina on Suomessa rakennettu useita uusia koulurakennuksia ja niihin suurehkoja avoimia tiloja. Avoimien oppimistilojen rakentaminen vaikuttaa suoranaiselta valtavirralta ainakin lehtitietojen perusteella. Ongelmana on kuitenkin se, että viemme helposti aiemmat tavat toimia myös uuteen koulurakennukseen, ennen kuin uusia tapoja ehtii syntyä.

Toimintakulttuurin muotoutuminen uusissa oppimistiloissa
Väitöstutkimukseni aihepiiri lähti yhä lisääntyvästä uudenlaisten avoimien oppimistilojen rakentamisesta Suomessa ja tavoitellusta toimintakulttuurin muutoksesta. Tämän etnografisen tutkimuksen tavoitteena oli kuvailla ja ymmärtää niitä prosesseja, jotka liittyvät toimintakulttuurin muotoutumiseen muutettaessa uusiin avautuviin oppimistiloihin. Avautuvalla oppimistilalla tarkoitettiin tässä puoliavoimia tiloja, joissa on kotiluokkien lisäksi mahdollisuus avautua yhteiseen suurempaan tilaan. Tutkimuksessa tarkasteltiin koulun toimintakulttuurin muotoutumista uusissa avautuvissa oppimistiloissa tilojen ja kalusteiden käytön ihanteiden kautta. Olin kiinnostunut erityisesti toimijoiden jännitteisistä suhteista avautuvaan oppimistilaan ja sen käyttömahdollisuuksiin opetuksen arjessa. Aiemmissa tutkimuksissa avoimia oppimistiloja ja niiden käyttöä oli tutkittu lähinnä niiden akustisen soveltuvuuden tai oppimisen ja käytetyn pedagogiikan kannalta. Toimintakulttuurin merkitystä avoimien oppimistilojen käytössä pidettiin tärkeänä tekijänä, mutta sitä oli tutkittu varsin vähän. Tämä tutkimus vastaa omalta osaltaan tähän tarpeeseen.

Ongelmana on kuitenkin se, että viemme helposti aiemmat tavat toimia myös uuteen koulurakennukseen, ennen kuin uusia tapoja ehtii syntyä.

Tutkimuksen toteutus
Tutkimus toteutettiin koulussa, jonka henkilöstö ja oppilaat muuttivat uusiin avautuviin oppimistiloihin kevätlukukauden alussa. Tutkimukseen osallistui tiimi, johon kuului viisi erityisopettajaa ja kuusi koulunkäynninohjaajaa. Lisäksi haastateltiin kahta esimiestä. Aineisto on kerätty havainnoimalla tiimin toimintaa oppimistiloissa tavallisina koulupäivinä viiden kuukauden aikana. Lisäksi tiimiä haastateltiin ryhmänä useita kertoja ja esimiehiä kerran. Päätutkimuskysymyksenä oli selvittää miten koulun toimintakulttuuri muotoutuu uusissa avautuvissa oppimistiloissa.

Tutkimuksen perusteella uusiin oppimistiloihin muuttaminen ja toimintakulttuurin muuttuminen oli sekä henkilöstölle että johdolle stressaavaa aikaa. Tilojen käytölle asetettiin tiettyjä ihanteita sekä virallisissa tavoitteissa että johdon tuottamana. Tilojen käytön ihanteet jäivät kuitenkin henkilöstölle etäisiksi ja siirtyivät vain osittain käytäntöön.  Tämän tutkimuksen valossa uutta toimintakulttuuria luotiin jännitteiden kautta suhteessa ihanteisiin sekä erilaisten kokeilujen ja niistä saatavien ratkaisujen kautta. Tilojen käyttöön liittyviä jännitteitä olivat: 1) avautuvuus vai rauhallisuus, 2) avoimuus vai yksityisyys, 3) oppilaiden kontrollointi vai valinnanmahdollisuuksien tarjoaminen, 4) tilojen ja kalusteiden muunneltavuus vai pysyvyys ja 5) kaikkien tilojen käyttö oppimistiloina vai oman tilan arvostaminen. Uudet avautuvat oppimistilat haastoivat henkilöstöä sekä henkilökohtaisesti että ryhmätasolla.

Lattialla makoillen vai perinteisesti pöydän ääressä
Näistä jännitteistä kiinnitän tässä artikkelissa erityistä huomiota oppilaiden kontrolliin ja valinnanmahdollisuuksien tarjoamiseen. Huomasin, että opettajien ja ohjaajien oli erittäin vaikea antaa aluksi oppilaille vapauksia valita oma tilansa, kalusteensa tai asentonsa koulupäivän aikana. Usein oppilaalle määrätty paikka (pulpetti ja tuoli) lukitsi oppilaan omalle paikalleen lähes koko koulupäivän ajaksi. Paikaltaan poistumiset olivat luvanvaraisia tai ajan mittaan opittuja osin hiljaisia sopimuksia siitä, milloin on luvallista poistua paikaltaan kysymättä opettajalta tai ohjaajalta. Myös muiden tilojen käyttö oppilaan valinnan mukaan aiheutti aluksi epäilyksiä siitä, tekevätkö oppilaat oikeita asioita kun he eivät ole opettajan valvovien silmien alla. Kalusteiden käyttöön näytti liittyvän oletuksia siitä, mikä on oikeaa oppimista. Esimerkiksi lattialla makoilu tulkittiin laiskuudeksi tai oikea oppiminen liitettiin puheessa tietynlaisen pöydän tai tuolin ääressä istumiseen. Näitä ajatusmalleja opettajat ja ohjaajat reflektoivat tutkimuksen ajan ja tekivät huomioita siitä, miten oma käsitys ”oikeasta koulunkäynnistä” vaikuttaa tilojen ja kalusteiden käyttöön sekä oppilaiden mahdollisuuksiin valita kalusteita ja tiloja.

Siirtyminen avoimien oppimistilojen käyttöön näyttäisi aiheuttavan henkilöstölle tarvetta rajata omaa ärsykeympäristöään. Sekä ääni että liike tuntui häiritsevän ainakin aluksi sekä aikuisten että lasten keskittymistä. Tutkimuskoulu ei ollut täysin avoin oppimistila, vaan  luokkatilat oli mahdollista avata ja yhdistää suurempaan yhteiseen tilaan. Välissä oli siirrettävä lasiseinä.  Muutamassa kuukaudessa huomasin, että oppilaat eivät enää kiinnittäneet huomiota lasiseinän takana tapahtuvaan liikkeeseen.  Silloin kun yhteisiä avoimia tiloja käytettiin, henkilöstö varoitteli oppilaita pitämästä melua, jotta toisia ei häirittäisi. Joillekin oli kuitenkin käytettävä siirreltävää sermiä, jotta he pystyivät keskittymään omaan työskentelyynsä myös omassa ryhmätilassaan. Oppilailla oli käytettävissään myös ns. majoja, joihin mahtui 3-5 oppilasta kerrallaan. Ne olivat umpinaisia ovella ja ikkunalla varustettuja tiloja, joissa oli monenlaista rentoa kalustusta. Majat olivatkin suosittuja silloin kun oppilaat saivat valita oman tilansa tai jos joku oppilas tarvitsi rauhallista tilaa keskittymiseen tai rauhoittumiseen.

Joustavuutta, heittäytymistä ja virheiden sietokykyä
Tutkimuksessa avautuvat opetustilat lähtivät hyvin hitaasti avautumaan isompaan tilaan, koska haluttiin rajata ärsykkeitä, tukea oppilaiden keskittymistä ja toisaalta uusia pedagogisia malleja toimia avoimissa tiloissa ei ollut vielä kehittynyt. Monet opettajat opettivat edelleen opettajakeskeisesti mutta tekivät myös kokeiluja toimimalla avoimissa tiloissa.  Kokeilut olivat varovaisia ja aina ne eivät myöskään onnistuneet osin siksi, että tiloihin tai laitteisiin ei oltu tutustuttu riittävästi etukäteen. Avautuviin oppimistiloihin siirtyminen näyttääkin vaativan henkilöstöltä joustavuutta, heittäytymistä ja virheiden sietokykyä. Avoimissa tiloissa toimiessa kannattaisi kiinnittää erityistä huomiota  työrauhaan, äänieristykseen, vetäytymistilojen määrään ja akustiseen suunnitteluun. Uusissa tiloissa on hyvä sopia yhteisistä toimintatavoista ja pelisäännöistä, koska tilamuutos merkitsee usein myös uudenlaisia työtapoja ja työkulttuuria. Tilojen suunnittelussa tulisi huomioida ennen kaikkea henkilökunnan arjen toiminta ja opettamisen käytänteet, opetussuunnitelma sekä oppilaiden ja henkilökunnan tarpeet ja toiveet. Vasta arkinen toiminta näyttäisi tuovan esille yhteistä sopimista tai työstämistä vaativia asioita.

Uusissa tiloissa on hyvä sopia yhteisistä toimintatavoista ja pelisäännöistä, koska tilamuutos merkitsee usein myös uudenlaisia työtapoja ja työkulttuuria.

Jotta toimintakulttuuri muuttuisi, vaaditaan 1) tietoa ja osaamista, 2) taitoa ja käytännön kokeiluja sekä 3) uskoa ja oikeaa asennetta. Tietoa ja osaamista tarvitaan erilaisista pedagogisista malleista sekä yhteisopettajuudesta, jotta yhteisiä tiloja voidaan tehokkaasti käyttää. Uskoa ja asennetta tarvitaan itsereflektoinnin kautta, osallistumalla suunnitteluun ja keskustelemalla auki, mistä muutoksessa on kysymys ja mitä tavoitellaan. Taitoa tulee mm. yhteistyöstä, erilaisten tilojen käytettävyydestä ja uudenlaisista pedagogisista toimintamalleista heittäytymällä kokeilemaan ja keräämällä kokemuksia. Uusiin oppimistiloihin muuttaminen ja toimintakulttuurin muutoksen johtaminen on vaativa ja monisyinen prosessi, jossa johdolta vaaditaan monipuolista osaamista, itsereflektiota ja fyysisten tilojen suunnittelun lisäksi koko oppimis- ja opetusprosessien uudelleen tarkastelua.

Teksti Raija Kattilakoski

Raija Kattilakoski, KT, eo, vs. apulaisrehtori, Valteri-koulu, Onerva. Teksti perustuu väitöstutkimukseen ”Koulun toimintakulttuuri avautuvissa oppimistiloissa – Etnografinen tutkimus uuteen koulurakennukseen muuttamisesta ”, joka on hyväksytty 8.6.2018 Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen ja psykologian tiedekunnassa.