Perusopetuslakia uudistettiin vuonna 2010. Tällöin uudistettiin oppimisen tuki sisällyttämällä perusopetuslakiin (642/2010) käsitteet tehostettu tuki ja
erityinen tuki. Alusta asti uudistusta pidettiin sekavana ja sitä kritisoitiin aina siihen asti, kunnes lanseerattiin nykyinen oppimisen tuen uudistus.

Tuolloin 2010 perusopetuslakiin lisättiin oppilaalle oikeus saada “riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä” (Perusopetuslaki 642/2010). Viimeisin oppimisen tuen uudistus on poistanut tämän äärimmäisen tärkeän oikeuden perusopetuslaista. Hämmästyin itsekin, kun sen tajusin.

Tämän on huomannut myös usean kunnan opetuksenjärjestäjätkin. Tuella ei ole kiire. Uutena lanseeratut oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ja ryhmäkohtaiset tukimuodot vastaavat usean opetuksenjärjestäjän mielestä kaikkiin tuen tarpeisiin. Jopa niin hyvin, että erityisluokista on päätetty luopua. Jos yksilö tarvitsee enemmän tukea, tuen saamista voidaan venyttää milloin milläkin verukkeella. Esimerkiksi ahdistunut ja kouluakäymätön nuori ei saa oppilaskohtaisia tukitoimia, koska hän ei ole ollut paikalla niillä oppitunneilla, jolloin ryhmässä oli ylimääräinen aikuinen. Tämä on katsottu tuesta kieltäytymiseksi, ja koska ryhmäkohtaisten tukitoimien vastaanottaminen on tulkittu oppilaskohtaisten tukimuotojen edellytykseksi, ei oppilas ole tarvitsemaansa tukea saanut.

Viimeisin oppimisen tuen uudistus on poistanut tämän äärimmäisen tärkeän oikeuden perusopetuslaista.

Erityisluokilla olevia oppilaita on osassa oppiaineita sijoitettu yleisopetuksen luokkaan, jotta erityisluokanopettajalle ei tarvitse maksaa ylitunteja. Tuen suunnitelmaan on kielletty kirjaamasta tuen tarvetta kyseiselle oppiaineelle, koska laki mahdollistaa tulkinnan, että jos tuen tarvetta ei kyseisessä oppiaineessa ole, oppilas voi sitä opiskella yleisopetuksen luokassa.

Erityisluokkia lakkautetaan, koska kaikille riittää opetus yleisopetuksen luokalla. Jos jotain jytäkämpää tukea tarvitaan, siihen riittää pienryhmäopetus. Tätä varten palkataan erityisluokanopettajia, koska erityisopettaja ei voi antaa pienryhmätukea yli 50% oppiaineen tunneista. Opetuksenjärjestäjälle on helpompi palkata erityisluokanopettaja, koska tämä on kelpoinen kaikkiin tukimuotoihin.

Koulupäivänlyhennys eli uudelta nimeltään tilapäinen vapauttaminen on kanssa yksi hämmentävä idea. Lyhennystä voi tehdä enintään 4kk kerrallaan, mutta se ei voi olla pysyvä ratkaisu. Ikään kuin kuormittuvan tai psyykkisesti oireilevan oppilaan tarve kevyempiin päiviin poistuisi, kun 4kk tulee täyteen. Varsinkin, kun tarjolla ei ole riittävää tukea, eikä ainakaan heti. Erityisluokalle ei ainakaan pääse.

Sokerina pohjalla opetustoimi, sairaanhoito ja lasten-suojelu pompottelevat oppilaan tuen tarpeita pois omalta luukulta. Koulu haluaa, että joku muu hoitaa poissaolot. 

Sairaanhoito on täynnä, joten tarjoavat eioo:ta. Lastensuojelulle taas ei kuulu poissaolot eivätkä sairaudet.

Yksin jää tukea tarvitseva lapsi ja hänen lähipiirinsä.

Kirjoittaja Ilona Ruiz on erityisluokanopettaja Vantaalla ja väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän tutkii hyväksytyn ja hylätyn arvosanan rajanvetoa yläkoulussa.