Sain kesällä suruviestin. Elämäni suuriin valintoihin vaikuttanut henkilö oli kuollut. Itkin ja laitoin lampukkaan tulen. Päivä viestin saapumisen jälkeen päähän alkoi tulvia kaikkea sitä hyvää, mistä olin saanut ammentaa hänen vierellään ja kanssaan. Suruun sekoittui kiitollisuus ja ilo.

Erityisopettajan työssä olet automaattisesti tärkeiden asioiden äärellä. Sinun ei tarvitse keksiä perusteluita työn merkityksellisyydelle. Työ on aina arvokasta. Arjessa tämä saattaa helposti unohtua. On kiirettä ja huolta siitä miten osaan ja miten pärjään haasteellisessa työssäni. Mediasta välittyvä vääristää kuvan koulusta, se on harmaa ja pelottavakin.

Joskus on hyvä kuulla omasta työstä toisten kautta. Minunkin silmäni avasi joskus hyvä ystäväni, joka valitteli bisnespuolella työskentelynsä tarkoitusta ja merkityksellisyyttä. ”Sinun ei Mika tarvitse koskaan töihin mennessäsi miettiä, että onko tällä työllä joku merkitys”. Niin, ei tarvitse. Erityisopettajalla on aina mahdollisuus tehdä hyvää ja jättää hyviä jälkiä. Kääntää suuntia ja toimia merkityksellisenä aikuisena.

Joskus saatamme jäädä jumiin hankalasti lähestyttävän ja hitaasti etenevän oppilaan kanssa. Kokeilemme kaikkea ja tuntuu, ettemme kulje ollenkaan siihen suuntaan, emmekä sillä tahdilla, mitä itse toivomme.

Oman urani alkupuolella kokenut rehtori jakoi oman muistonsa nuorena skitsofreniaan sairastuneen ja myöhemmin vielä koululaisena menehtyneen nuorukaisen kanssa työskentelystä. Silloin, kun omat toiveet ja tulevaisuudensuunnitelmien laatiminen alkavat näyttää oppilaan kohdalla lohduttomilta, mieti kaikkia niitä pieniä ilon hetkiä, joita olette saaneet kokea. Lohduttomuuden seasta voit löytää helmiä, jotka jäävät sen toisen mieleen vaikkei tulevaisuus onnellinen olisikaan.

”Minä ajattelin aina niitä hetkiä, kun poika hyväntuulisena söi omenoita meidän puutarhassa pihapäivän jälkeen. Silloin tiesin, että hän oli onnellinen. Olen iloinen, että saimme kokea nuo hetket yhdessä”, rehtori sanoi pyyhkien silmäkulmiaan.

Merkityksellisiä kohtaamisia et voi suunnitella etkä kalenteroida.

Hiljaisen tiedon eteenpäin vieminen ja perimätiedon välittäminen on hyvän työyhteisön takuutodistus. Työpaikka, jossa jaetaan ilot ja surut sekä muistellaan menneitä on hyvä paikka myös uudelle opettajalle tulla sisään ja saada osansa koulun traditiosta. Kokeneemmat työntekijät ovat avainasemassa viihtyvyyden luomisessa. Pantataanko omia kokemuksia vai laitetaanko niitä jakoon? Jaetaanko kokemukset käsikirjamaisina toimintaohjeina vai mahdollisuuksina kokeilla ehkä tässäkin tilanteessa?

Tunnetyössä on aina iso vastuu, koska työn kohteena ovat lapset ja nuoret. Vastuun tärkeänä toverina kulkee mahdollisuus vaikuttaa ja jättää hyviä muistoja. Työmme tarkoitus ei ole näyttää kaikille, miten taitavia olemme. Riittää, kun olemme empaattisia ja tuemme jokaista oppilasta ja huoltajaa arjessa. On tärkeää muistaa ne pienet hetket, jolloin näemme hymyn häivähtäneen oppilaan kasvoilla. Merkityksellisiä kohtaamisia et voi suunnitella etkä kalenteroida. Ne vain tapahtuvat.

Edesmennyt Harri Marstio karheili joskus itseäni koskettavasti: ”Kun päättyy tää, muisto vain jää.”

Kaikkia itselleni merkityksellisiä henkilöitä muistellen ja hyviä uuden lukuvuoden kohtaamisia kaikille Tuusulasta toivotellen. 

Mika Saatsi

Kirjoittaja erityisluokanopettaja Mika Saatsi on erityiskasvattaja ja työnohjaaja.
Voit lukea lisää Mikan ajatuksia osoitteessa http://karjalahipsteri.com/blog/