On oppilaan oikeus, että hänen oppimisen ongelmansa tunnistetaan aikaisessa vaiheessa ja että hän saa tehokasta tukea oppimiseensa. Kun oppimista seurataan säännöllisesti, voidaan ennaltaehkäistä oppimisvaikeuksia tarjoamalla varhaista tukea niille oppilaille, joilla on lukivaikeuksien riski tai joiden oppiminen on työlästä. Oppimisvaikeuksien tunnistaminen on tärkeää myös syrjäytymiskehityksen ennaltaehkäisemiseksi. 

Oppimisen ja oppimisen vaikeuksien arviointi ja seuranta ovat keskeinen osa erityisopettajan työtä. Tässä artikkelissa haluamme nostaa esille alakoulun ja yläkoulun arviointityöhön liittyviä kysymyksiä. Monet esitellyistä suuntaviivoista ovat yleisiä ja koskevat myös muiden taitojen arviointityötä. Toivomme, että artikkelista on hyötyä erityisopettajalle arviointiprosessissa: arviointityössä, tulosten tulkinnassa, tukitoimien suunnittelussa sekä tuen vaikuttavuuden seurannassa.

1. Miksi ja kuinka usein arvioida?

 Arviointikäytäntöä suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon oppimisen seurannan jatkuvuus. Lukemisen ja kirjoittamisen taidot kehittyvät koko ajan, ja myös taidoille asetetut vaatimukset muuttuvat läpi koko koulupolun. Tämän vuoksi luku- ja kirjoitustaidon oppimista kannattaa seurata säännöllisesti. Eräs keino säännölliseen seurantaan on laatia yhdessä koulun tai kunnan kanssa eräänlainen arvioinnin vuosikello, joka kattaa koko oppimispolun ensimmäiseltä luokalta yhdeksännelle luokalle.

Arvioinnin ei tulisi koskaan olla itsetarkoitus. Arviointityö on osa erityisopetusta siten, että myös oppilaiden tukemiseen jää riittävästi aikaa. Arviointi on prosessi, jossa on kolme vaihetta. Ensin tunnistetaan oppilaat, jotka tarvitsevat lisätukea oppimiseen: heidän oppimisensa on työlästä tai heillä on riski oppimisvaikeuksiin. Jotta kaikki tukea tarvitsevat tunnistetaan, tarvitaan jatkuvaa seurantaa ja tulosten dokumentointia. Toisena kartoitetaan oppilaan taidot riittävän tarkkaan, jotta oppilaalle voidaan suunnitella yksilöllinen tuki. Tuki suunnitellaan arviointitulosten ja opettajan havaintojen pohjalta. Kolmantena seurataan uusien arviointien avulla annetun tuen vaikutusta ja tarvittaessa muutetaan oppilaan saamaa tukea toimivammaksi.

2. Millaisella materiaalilla arvioida?

 Materiaalin valinta on keskeinen kysymys. Esimerkiksi suomenruotsalaisissa kouluissa on saanut usein tyytyä Ruotsissa tehtyyn materiaaliin. Vaikka opetussuunnitelma, koulukulttuuri ja kieli eivät täysin vastaa toisiaan, suomenruotsalaisten lasten tuloksia on verrattu normeihin, jotka on kerätty ruotsalaisilta oppilailta. Vastaavasti suomenkielisten lasten nimeävää sanavarastoa on pitänyt arvioida testillä, joka on kehitetty englantilaislapsille, kun suomenkielistä versiota ei ole ollut saatavilla.

Monipuolisuus kannattaa arvioinnissa. Oppilaiden lukemisen ja kirjoittamisen taidoista saa laajemman kuvan, mikäli tietoa on kerätty monipuolisilla menetelmillä. Useimmiten arviointivälineet tuottavat numeerista tietoa lapsen kyvyistä ja osaamisesta. On hyvä täydentää tätä tietoa laadullisilla havainnoilla lapsen oppimisen kokonaistilanteesta.

3. Miten ryhmä- ja yksilöarvioinnit eroavat toisistaan?

 Arviointimateriaalia, jota käytetään oppilasryhmän lukemisen ja kirjoittamisen arviointiin, kutsutaan tavallisesti seulonta- tai ryhmäarviointivälineiksi. Seulonnan tehtävänä on löytää oppilaat, joiden taitoja tulee tarkastella tarkemmin. Myös muut tekijät arviointitilanteessa saattavat vaikuttaa heikkoon tulokseen. Siksi ei kannata puhua lukivaikeudesta pelkän ryhmäseulontatuloksen perusteella. 

Yksilöarvioinnilla kartoitetaan oppilaan taitoja tarkemmin ja monipuolisemmin. Arvioitavana ovat tavallisesti ääneen lukeminen, äänettä lukeminen, lukunopeus, lukutarkkuus, luetun ymmärtäminen sekä oikeinkirjoitus. Tässä vaiheessa otetaan huomioon myös oppilaan kokonaistilanne sekä aikaisempi kehitys. Kun erityisopettaja tapaa oppilaan kahden kesken, hän saa tilaisuuden kuunnella lukemista, tarkkailla kirjoittamista sekä keskustella oppilaan kanssa hänen lukemisen ja kirjoittamisen kokemuksistaan. Laadulliset havainnot yksilöllisistä piirteistä ovat tärkeitä, kun suunnitellaan tukea oppilaalle.     

Jos oppilaalla ilmenee vaikeuksia yksilöarviointien perusteella, voidaan oppilaan taitoja kartoittaa laaja-alaisemmin. Tavallisesti erityisopettaja tai psykologi kartoittaa tarkemmin lukemista tai selvittää lukemisen ja kirjoittamisen taustatekijöitä kuten nimeämistaitoa, äännetietoisuutta tai työmuistia arviointimateriaaleilla, jotka on suunnattu kyseiseen tarkoitukseen.  

Lukemista ja kirjoittamista arvioitaessa on hyvä olla tietoinen erilaisista arvioinnin mahdollisuuksista ylipäänsä. Lukemista voi arvioida koko luokan kanssa tehdyillä seulontatehtävillä. Seulonnan perusteella kannattaa valikoida seulonnassa heikon tuloksen saaneet yksilöllistä arviointia varten. Toki myös kaikkien oppilaiden taitoja voi seurata yksilötehtävillä, mutta ryhmätehtävät mahdollistavat sen, ettei kaikkia oppilaita tarvitse seurata joka vuosi yksilöllisesti. Arviointivälineissä on esitetty usein käytäntönä, että oppilaita, jotka saavat alle 15 persentiilin tuloksen, tulee kartoittaa tarkemmin. Kannattaa kuitenkin huomata, että myös alle 25 persentiilin tulos voi olla merkki vaikeuksista ja siksi on hyvä seurata, miten myös näiden oppilaiden oppiminen etenee.   

4. Millainen materiaali on luotettava?

Arviointivälineiden valinnassa on monta huomioitavaa asiaa. Kunnille ja kouluille on tärkeää ottaa huomioon taloudellisuus. Ei myöskään ole itsestään selvää, että kallis materiaali olisi automaattisesti korkealaatuinen. Tutkimusperustaisen materiaalin laatu taataan työstöprosessilla, joka vastaa tieteellisen tutkimuksen työstöprosessia. Arviointivälineen kehittäjät omaavat sekä käytännön kokemusta alalta että kokemusta alan tutkimustyöstä. Kehitysprosessi ja standardointityö ovat olleet kattavia, ja materiaalia on esimerkiksi pilotoitu useaan kertaan ja kokeiltu erilaisten ryhmien kanssa ennen kuin on saatu aikaan lopullinen versio, johon sitten on kerätty normitiedot.

Tässä yhteydessä validiteetti ja realibiliteetti ovat olennaisia sekä se, että nämä tekijät on otettu huomioon kehitystyössä. Validiteetti tarkoittaa sitä, että arviointiväline todella mittaa sitä mitä sen on ajateltu mittaavan, esimerkiksi lukemisen koodaustaitoa eikä luetun ymmärtämistä tai keskittymistä. Reliabiliteetilla tarkoitetaan, että tulokset eivät ole satunnaisia ja että arviointitehtävän osiot mittaavat samaa asiaa. Esimerkiksi luetun ymmärtämisen tehtävässä tekstit voivat mitata saman taidon eri näkökohtia. Reliabiliteetti on esitetty yleensä jonkin reliabiliteettikertoimen kuten Cronbahin alfa -kertoimen avulla.

5. Mikä on tärkeää verrattaessa oppilaiden tuloksia arviointivälineen normitietoihin?

Erityispedagogiselle arviointimateriaalille on tärkeää, että normien – staniinipisteiden ja persentiilien pisterajojen – pohjana käytetty vertailuaineisto on kerätty riittävän suurelta ja edustavalta osallistujajoukolta. Normeista voi tulla ennemminkin suuntaa-antavia, jos ne perustuvat esimerkiksi maantieteellisesti pieneen alueeseen, pieneen osallistujamäärään tai vääristyneeseen sukupuolijakaumaan. Tehtäviin ja sisältöihin vaikuttavat myös kulttuurinen ja kielellinen konteksti sekä koulutusjärjestelmä, joiden mukaan ne ensisijaisesti kehitettiin. Kun standardointi on tehty toisenlaisessa kontekstissa kuin missä arviointivälinettä käytetään, tulee normitietoon vertailuun suhtautua varoen. Mikäli arviointivälineen normitieto on kerätty useita vuosia sitten, kannattaa myös olla varovainen vertailuissa.

6. Kuinka tulkita arviointituloksia?

 Arvioinnin jälkeen oppilaiden tuloksia verrataan normiarvoihin, jotka on esitetty usein persentiili- tai staniiniarvoina. Normit toimivat vertailutietona vain silloin, kun arviointi on tehty samana ajankohtana vuodesta kuin arviointivälineen aineistoa kerätessäkin. Arvioinnin voi tehdä myös muina ajankohtina, mutta silloin tulokset eivät ole suoraan verrattavissa normitietoihin. Tämä koskee erityisesti alempia vuosikursseja. Mikäli oppilaita arvioi 2. luokan syksyllä mutta normitiedot on kerätty 2. luokan keväällä, on syytä tulkita oppilaiden tuloksia varovaisuudella.

Arviointitulosten tulkintaa täydentää aina laadullinen arviointi, jota opettaja on tehnyt oppilaasta ja arviointitilanteesta. Opettajan tulee huomioida tilannetekijät sekä lapseen liittyvät tekijät kuten keskittyminen, jotka ovat voineet vaikuttaa arvioinnin luotettavuuteen.

Pitkäaikaisen seurannan näkökulma tuo laaja-alaisemman näkökulman oppilaiden lukemisen ja kirjoittamisen kehitykseen ja auttaa opettajaa havaitsemaan poikkeavuuksia ja tuen tarvetta. Tämä saavutetaan, kun seurataan oppimisen kehitystä vuosittain ja dokumentoidaan tulokset, jotta oppilaan yksilöllinen kehityskulku saadaan näkyville selkeästi. 

7. Miten käyttää tuloksia?

 Erityispedagogisen arvioinnin tuloksia käytetään ensisijaisesti pohjana tuen suunnittelussa. Sen sijaan opetussuunnitelman mukaisten tavoitteiden arvioimiseen tietoa ei ole suunniteltu käytettäväksi. Jos tulosten perusteella esimerkiksi lukeminen on hidasta mutta virheetöntä, lukemisen tuen tulisi keskittyä ensi kädessä lukemisen nopeuttamiseen ja automatisoimiseen. Myös tuen vaikutuksia seurataan ja tarvittaessa tukea mukautetaan tulosten mukaan.  

Kun erityisopettaja antaa arviointitulokset luokanopettajalle, on tärkeää kertoa arvioinnin tarkoituksesta sekä siitä, mitä se mittaa ja ennen kaikkea miten tuloksia tulkitaan. Koska arviointitulosten tulkinta ja ymmärrys vaatii pedagogista tietoutta, ei erityispedagogisia arviointituloksia kannata antaa automaattisesti vanhemmille. Sitä vastoin tulokset antavat tärkeää tietoa vanhempaintapaamisissa, joissa keskustellaan oppilaan oppimisesta ja kehityksestä kolmiportaisen tuen viitekehyksessä. Kun vanhemmille esitetään tuloksia, ne tulisi esittää helposti ymmärrettävässä muodossa.

Vaikka erityisopettajakoulutuksessa opetellaan tekemään arviointeja ja tulkitsemaan tuloksia, suosittelemme lämpimästi osallistumaan aina arviointivälineiden koulutuksiin ennen kuin välineet otetaan käyttöön koululla. Arviointivälineiden käsikirjaan tulee tutustua etukäteen, jotta osaa käyttää materiaalia oikealla tavalla. Käsikirjan avulla opettaja saa selville esimerkiksi tehtävissä käytettävät aikarajoitukset ja osaa antaa sanatarkat ohjeet oppilaille.  

Erityisopettajien erityisasiantuntemukseen kuuluu arviointimateriaalin valinta sekä arviointitehtävien tekeminen samoin kuin tulosten tulkinta ja yksilöllisen tuen suunnittelu oppilaille tulosten perusteella. Tässä työssä on kaksi tärkeää näkökulmaa. Oppimista tulee ensinnäkin tarkastella pitkällä tähtäimellä. Toiseksi arviointia tulee huolellisesti suunnitella ja valita, millä materiaalilla, milloin ja miten arvioidaan. 

KIRJOITTAJAT
Nea Kronberg, Ann-Katrine Risberg, Paula Salmi ja Pia Vataja työskentelevät Niilo Mäki -instituutissa InLärning och Stöd (ILS) -projektissa. InLärning och Stöd -projekti suomenruotsalaisissa kouluissa aloitettiin syksyllä 2019 ja se jatkuu vuoden 2022 loppuun.