Koulu ei ole vastuussa lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Erityisopettajan tehtävä ei ole olla moniammatillinen verkosto. Vain monialainen verkostoyhteistyö voi ratkoa massiivisimpia ongelmia.

Jostain kumman syystä me emme Suomessa meinaa ymmärtää yhdyspintayhteistyön ja yhdessä kehittämisen merkitystä. Olemme juuttuneet ministeriörajoihin, vaikka lapsen ja nuoren päässä ei ole erotettavissa erikseen hoitoa ja hoivan tarvetta eikä koululaisuuden erityisiä haasteita. Sama pää tarvitsisi yhteiset tavoitteet.

Merkittävä määrä huolipuhetta on saanut vaalivuonna näkyvyyttä. Puhuvien päiden kavalkadi on todistellut tarvittavan opiskeluhuollon, perusopetuksen, erityisen tuen, psykiatrian, lastensuojelun sekä notkeampien perhepalveluiden kehittämistä. Syrjäytymisen ehkäiseminenkin on mainittu. Bingo!

No mitenkäs sitten huolibingon palaset kasataan kehittämisen agendalle? Se jää pian nähtäväksi. Haluaisin olla varovaisen toiveikas, mutta jotenkin juhlapuheiden jälkeinen krapula pelottaa. Minun agendallani ensimmäiseksi ylitettäisiin ne ministeriörajat ja peruskoulun kehittämisen sote-yhdyspinnat otettaisiin tarkasteluun. Erityisopetuksen reformia ei saa tehdä ilman, että hyvinvointialueiden rajapinnat ovat samalla kehittämisen fokuksessa.

Yhteinen kehittäminen tarkoittaa sitä, että tasa-arvoisina ja -veroisina tarkastellaan syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten koulunkäyntiä sekä laajennetun opiskeluhuollon palveluita.

Koulun ammattilaisten ääntä tarvitaan siksi, että koulussa tunnetaan ne oppilaat, joilla on massiivisia ongelmia. Opiskeluhuolto napattiin hyvinvointialueille, jotta voidaan tarjota tasaista laatua koko alueelle. Sieltä ei kuitenkaan voida sanella koululle miten ”teidän on kehitettävä omia palveluitanne, opeteltava kohtaamaan erityislapsia ja heidän huoltajiaan jne.”

Kouluissa on ymmärrystä, osaamista ja näkemystä siihen mitä kotiinjäävien, karkailevien, häiriköivien tai oppimisen ilon hukanneiden oppilaiden kanssa pitäisi tehdä. Useimmiten ne toiveet liittyvät yhteistyön janoamiseen muiden ammattilaisten kanssa yksinjäämisen pelossa.
Sotesta en ole liiaksi kuullut yhteistyön ja yhdessä kehittämisen puhetta. Koulun pielessä olevista asioista leuat ovat louskuneet liiaksikin. Mutta negatiiviset kelat eivät vie asioita eteenpäin.

Koulun ei tarvitse anteeksipyydellä omia näkemyksiään.

Koulun ei tarvitse anteeksipyydellä omia näkemyksiään. Arkityötä tekevien ääntä on viisasta kuunnella, ja hyviä pilottihankkeita opetuksen järjestäjiltä bongailla.

Jos poliitikoille pitäisi osoittaa yksi oleellinen tutustumista vaativa toimiala, se olisi vaativa lastensuojelu. Siitä ei suurimmalla osalla päättäjistä ole mitään käsitystä. Ymmärryksestä puhumattakaan. Vaativa lastensuojelu kantaa ison osan lasten- ja nuorisopsykiatrisesta jatkohoidosta. Siitä mitä ennen tehtiin osastoilla, kun sairaansijoja oli.

Tarvitaan keinoja puuttua esimerkiksi alaikäisten päihteidenkäyttöön, voimavaroja työhyvinvointiin, pitotekijöitä työvoiman jatkuvaa vaihtuvuutta taklaamaan sekä yhteistyötaitoa ja -kykyä koulujen kanssa työskentelyyn.

Mika Saatsi
Erityisluokanopettaja Mika Saatsi on erityiskasvattaja ja työnohjaaja. Sel ry:n opintopäivillä hän omassa puheenvuorossaan lauloi erityisopettajat suosta. Voit lukea lisää Mikan ajatuksia osoitteessa http://karjalahipsteri.com/blog/