
Joustava kuin Barbapapa
Tämä on viimeinen kirjoitukseni Suomen erityiskasvatuksen liitto ry:n puheenjohtajana. Etukäteen mietin, että nyt täytyisi kirjoittaa ne viisaimmat ja oikeimmat lauseet. Sen sijaan, että olisin osannut niin tehdä, päädyin katsomaan piirrettyjä ja ajattelemaan erityisopettajan työnkuvaa.
Tapasin taannoin iloista erityisopetusväkeä, ja päädyimme keskustelemaan siitä, mitä meille tarkoittaa “normi päivä toimistolla”. Huumori rönsyili, ja jokainen meistä kuvasi erityisiä tilanteita, joihin saattaa joutua työpäivän aikana pyytämättä ja yllättäen. Meistä alakoulun erkoista aika moni on taitava pelastamaan pikkuihmisiä toppapuvuista, kun vetoketju on hirttänyt kiinni juuri kaulan kohdalta. Keräilykortit me tunnemme ja tiedämme, että kuka on ylimmällä tasolla missäkin pelissä. Välillä pyyhimme kyyneleitä tai räkää. Yläkoulussa tunnelmaan vaikuttavat bensanhinnan ja mopotouhujen lisäksi tiktokkauksen ja snappailyn järkyttävän suuri ja vaikuttava maailma. Lukiossa koko yhteiskunnan paine tuntuu kapeilla hartioilla, ja päivä voi olla kuin osa Selviytyjät-ohjelmaa. Se on ohjelma, missä kaikilla on paha mieli ja nälkä. Toki mukana myös onnistumisia ja pelkkää hyvää arkea. Riippuu päivästä, eskaloituuko joku tilanne yhtäkkiä hassunhauskaksi vai kaoottiseksi.
Näinä hetkinä ei opetussuunnitelman oppiainekohtainen aukeama ole oleellinen, vaan tilanteeseen reagoiminen siihen sopivalla tavalla. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteissa liikutaan kuitenkin.
Näitä ajattelin, kun vahingossa juutuin television ääreen katsomaan Barbapapa-sarjasta jakson. Kuinka nerokkaasti Barbapapa muutti muotoaan, ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa pelasti koko perheen. Tarinalla oli onnellinen loppu, ja kaikki oppivat säästämään vettä.
Voisiko Barbapapan lähestymistavasta olla apua opettajien ja oppilaiden jaksamiseen?
Voisiko Barbapapan lähestymistavasta olla apua opettajien ja oppilaiden jaksamiseen? Hymyssä suin päättäisiin, että nyt ratkotaan kiireisin pulma ja sen jälkeen jatketaan matkaa toisessa muodossa? Entiseen ei välttämättä tarvitse palata, suunta on eteen ja ylös. Mitä tapahtuisi, jos kokeiden ja hammastenkiristelyn sijaan todella panostettaisiin siihen, että oppilas voi osoittaa osaamisensa monipuolisesti? Mitä, jos opettaja muuttaisi muotoaan ja keskittyisi jonakin päivänä pelkästään kohtaamiseen, ei vaatimiseen? Voisiko sen jälkeen vaatia? Erityisopettajat taitavat näihin vastaukset jo tietää.
Näihin Barbapapan pedagogisiin ratkaisuihin päätän puheenjohtajakauteni. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet antoisia. Suomen erityiskasvatuksen liittokin selvisi jaloilleen pandemiasta, Opintopäiviä päästiin pitämään taas lähikohtaamisina ja olemme saaneet ääntämme kuuluville koulutuspoliittisessa kentässä. Prosessit ovat hitaita, eikä aina saavuteta voittoja. Mutta liekkiä on pidettävä yllä. Opettajarekisteriä olemme toivoneet kauan ja erityisopettajien opetusvelvollisuuksien yhtenäistämistä. Nämä asiat ovat kiinni lainlaatijoista. Kevään eduskuntavaalien aikaan on hyvä taas olla tarkkana, että kenelle äänensä antaa. Opetuksen perusrahoitus on saatava kuntoon, pelkillä hankkeilla ei saada pysyviä ratkaisuja aikaan.
Tervetuloa tammikuussa nuijan varteen Tiina Kujala! Olen iloinen, että Suomen erityiskasvatuksen liitto saa juuri Sinut puheenjohtajaksi. Toiminta on osaavissa käsissä. Tästä on hyvä jatkaa!
Lopuksi haluan lausua erityisen lämpimät kiitokset
- Janille liiton visuaalisen ilmeen ylläpidosta sekä nettisivun erinomaisesta hoidosta
- Arille Erityiskasvatus-lehden päätoimittamisesta
- Erityiskasvatuslehden toimituskunnalle kirjoituksista
- Nooralle tilitoimistoon taloudenpitoavusta
- Sihteeri-Marikalle puheenjohtajan työparina työskentelystä
- Alueyhdistyksen aktiiveille toiminnan ylläpidosta
- Hallituksen väelle hyvistä ja välillä kiivaistakin keskusteluista
- Sinulle, joka luet tätä lehteä ja osallistut tärkeään yhdistys-toimintaan
Päivi Peltola
Kirjoittaja on Suomen erityiskasvatuksen liitto ry:n puheenjohtaja. Erityisluokanopettaja Päivi työskentelee alakoulussa erityisluokanopettajana. Tämä on hänen viimeinen kirjoituksena liiton puheenjohtajana.