Ami istuu luokan nurkassa sermin takana vastamelukuulokkeet korvilla. Hän ei puhu tuntien aikana kenellekään. Välitunnit hän viettää luokassa yksin. Häntä ahdistaa olla koulussa. Hänellä ei ole kavereita. Poissaolot alkavat yksittäisistä tunneista. Tunneista tulee päiviä ja päivistä viikkoja. Hän ei pysty enää menemään kouluun, koska siellä tulee sietämätön olo. Koulu etsii syitä poissaoloille kotioloista. Lastensuojeluilmoituksia tehdään. Kaikki ovat huolissaan. Miten Ami saataisiin takaisin kouluun? 

Amin onneksi kunnasta löytyy vaativan erityisen tuen ryhmä, johon ohjataan kouluakäymättömiä oppilaita. Ryhmässä on runsas aikuisresurssi: erityisluokanopettaja, psykiatrinen sairaanhoitaja ja koulunkäynninohjaaja. Amille haetaan paikkaa ryhmästä. 

Alkuun Ami on uudessa ryhmässäkin arka, mutta pikkuhiljaa hän alkaa rohkaistua. Ryhmä on hiljainen. Ami ei tarvitse kuulosuojaimia. Välitunnille ei ole pakko mennä, mikä helpottaa paljon Amin vointia. Ryhmässä on muitakin oppilaita, joilla on samanlainen tausta: kouluahdistusta ja runsaasti poissaoloja. 

Kun aikaa kuluu, Ami löytää ryhmästä kavereita. Hän osallistuu ryhmässä käytäviin keskusteluihin. Hän on aktiivinen oppilas. Hän alkaa kukoistaa ja voida hyvin. Ahdistusoireet vähenevät merkittävästi. Ami kertoo myöhemmin opettajalle, että ryhmä pelasti hänet. Ilman tätä ryhmää hän ei olisi saanut perusopetusta suoritettua. 

Ami on fiktiivinen hahmo, mutta hän voisi olla oppilaani. Ryhmääni ohjautuu paljon oppilaita, joilla on taustallaan kouluun liittyvää ahdistusta ja kouluakäymättömyyttä. He ovat yleensä oireilleet pitkään. Kärsineet hiljaa ympäristössä, joka aiheuttaa heille hyvin vaikean olon. 

Ahdistuneet ja arat oppilaat jäävät herkästi vaille tarvittavia tukitoimia. Harvassa kunnassa on tarjolla tällaisille oppilaille sopivaa oppimisympäristöä eli rauhallista ryhmää, jossa voi olla oma itsensä. Tällaiselle ryhmälle olisi kuitenkin tarvetta. 

Perusopetuslaki 30 § määrää, että oppilaalla “on oikeus saada riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä”. Kouluakäymättömyydessä tuen tarve ilmenee varsin äkkiä, kun poissaolot alkavat, eikä niihin ole selkeää syytä. 

Kouluissa tulisi tiedostaa, että joillekin oppilaille kouluympäristö on liian kuormittava. Opetussuunnitelman perusteiden mukaan tuen tarpeen varhainen huomaaminen edellyttää jatkuvaa oppilaan tilanteen havainnoimista. Kun tuen tarve huomataan, ensimmäisenä tulee pohtia, mitä koulussa voidaan asialle tehdä. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 61). 

Näillä ahdistuneilla ja aroilla oppilailla on myös oikeus tukeen. Kouluakäymättömyyden ratkaisu löytyy harvoin lastensuojelusta. Lastensuojelu voi tarjota tilapäistä tukea, jossa tukihenkilö herättää aamulla ja kuljettaa lapsen kouluun. Helpoin ratkaisu löytyy koulusta. Kun oppilas pääsee ympäristöön, jossa hänellä on turvallinen olo, hän pystyy tulemaan kouluun. Halpaa pienryhmien perustaminen ei ole, mutta kalliiksi tulee sekin, jos oppilas jää pois koulusta ja syrjäytyy.

Kirjoittaja Ilona Ruiz on erityisluokanopettaja Vantaalla ja väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän tutkii hyväksytyn ja hylätyn arvosanan rajanvetoa yläkoulussa.