”Sinua ärsyttää nyt jokin?
Haluatko kertoa, mikä ärsyttää?”
”Sinä ärsytät!”

Minä tuijotan 16-vuotiaan otsaa, jossa melkein voisi nähdä ryppyjä. Naurattaa, mutta pidän hymyn visusti piilossa.

Lukuvuosi on alkanut. Ennen kuin viisi opiskelupäivää on kasassa, osa oppilaista on jo omalla lomalla, ja osalla on pinna muuten vaan kireällä. On alkanut uusi vuosi, jolloin voi epäonnistua opiskelussa, elämässä, kaikessa. Takaraja häämöttää, opinnot pitäisi saattaa päätökseen ja oppivelvollisuus suoritettua. Vaikkei 16-vuotiaalla ole huomista, on vain tämä hetki.

En vielä ole keksinyt menetelmää, jolla näiden oppilaiden motivaation saisi kohdalleen. Usein oma työpäivä päättyy kaikkensa antaneeseen oloon, ja silti on tunne, ettei ole tehnyt parastaan. Oppilailta ei saa myönteistä palautetta, pari haista vittua kylläkin. 

Silti olo on toiveikas. Oppilaiden haistattelut pitää vain ohittaa, pitää katsoa seuraavaan päivään. Työpäivän aikana ja sen jälkeen voi saada tukea ja älykkäitä ajatuksia kollegoilta. Nuoret itse ansaitsevat joka päivä uuden mahdollisuuden innostua, oppia ja osoittaa osaamistaan. Sillä se muutos sieltä vääjäämättä tulee. Lakia opiskeleva ystäväni totesi minulle, että nuorison rikollisen käyttäytymisen parantamiseen on yksi ylivertainen menetelmä. Se on aika – lopulta suurin osa nuorista kasvaa aikuiseksi ja löytää oman elämänsä suunnan. Vain hyvin harvalla se on rikollisuus.

”Nuoret itse ansaitsevat joka päivä uuden mahdollisuuden.”

Meidän tehtävämme on antaa heille aikaa. Koulun arvosanat eivät määritä ihmistä. Vaikka oppiminen on tärkeää, ihmisen kohtaaminen on vielä tärkeämpää. Kun suhtaudumme nuoriin kunnioittavasti, he sen aikuisina muistavat. Meidän aikuisten on turha omaa turhautumistamme näyttää, keskitytään hyvään. Siihen liittyen tässä lehdessä onkin Kaisa Vuorisen artikkeli hänen väitöskirjatyöstään (s. 6). 

Erityisopettajana täytyy joka päivä innostua omasta työstään. Pitää uskoa muutokseen, ja täytyy loputtomasti antaa uusi mahdollisuus. Kun aikaa katsoo taaksepäin, muutoksen voi huomata. Harva osaa niin tehdä kesken prosessin. 

Suomen erityiskasvatuksen liiton kautta voit saada kollegiaalista tukea työhösi. Osallistu liiton toimintaan. Toivottavasti myös tämä lehti antaa sinulle ajateltavaa työhösi liittyen. Ehkä saat joskus ratkaisun pieneen ongelmaan. Minä haluan nyt seuraavaksi tutustua Oppimisen tuen salkkuihin (s. 22). Voisivatko ne auttaa minua jokapäiväisessä työssäni? Voisivatko ne lisätä jonkun oppilaan motivaatiota?

Ja jos eivät, niin sitten kokeilen jotain muuta, pyydän kollegalta tukea tai kokeilen niitä myöhemmin uudestaan. 

Toinen oppilas ennätti jo vuoden aluksi kysellä henkilökohtaisuuksia: “Kuinka vanha sä oikein olet?”

“No mä olen 53-vuotias.”

“Sä olet aika lapsellinen.”

Ari Malmberg
Erityisopettaja Ari Malmberg työskentelee yläkouluikäisten oppilaiden kanssa jalkautuvana erityisopettajana.