”Tie niinku hyvä tulloo eläkä niinku neuvotaa! ” (Kuopiolainen sanonta)

”Tie niinku hyvä tulloo eläkä niinku neuvotaa! ” (Kuopiolainen sanonta)

Pressut ja väliaikainen raakalautakatto pois ja pitkät naulat talteen, etteivät jää maahan ja aiheuta vaaratilanteita kesällä nurmikolla. Hallin seinustalta palahuopalavallinen trukkipiikeillä työmaalle, saapahan nuokin aikoinaan ostetut huovat hyötykäyttöön, vielä kun ehjiä ja hyviä ovat. Kattotuolit saavat jäädä paikalleen, niitä ei tarvitse uusia. Otsalaudoista osa täytyy vielä vaihtaa, kestävätpähän sitten. Uudesta ponttilaudasta naputellaan katto ja projekti etenee!

Pidän siitä, että on paljon erilaista tekemistä, monta projektia meneillään ja pieniä ”työmaita” eri puolilla. On ihanaa, kun saa suunnitella ja haaveilla, toteuttaa ja tehdä omannäköistä! Mieli pysyy vireessä, kun näkee omien projektiensa etenevän ja ympäristön muuttuvan viihtyisämmäksi ja ennen kaikkea toimivammaksi. Ja kyllähän omaa silmää miellyttävä lopputulos palkitsee.

Siedän hyvin keskeneräisyyttä. Kaiken ei tarvitse tulla heti valmiiksi eikä valmistua samanaikaisesti.

Osaan elää epävarmuudessa ja hankkia osaamista sekä materiaaleja pikkuhiljaa, sitä mukaa kun työ etenee. Kaikkitännehetimullenyt-ajattelu ei onneksi ole minun juttuni. Voin aivan helposti aloittaa ja uppoutua uuden projektin kimppuun, vaikka aiemmin aloittamani huutelisi keskeneräisenä vieressä. Kaikki aikanaan ja fiiliksen mukaan mennään. Ei aina huvita kaikenlainen. Täytyy olla vaihtelua. Rutiineihin minulla on ristiriitainen suhde arjessani muutenkin.

Pidän ajatuksesta, että paikkoja remontoidaan ja sisustetaan siten, että hyvä, ehyt ja käyttökelpoinen säästetään ja huonoksi menneet lahot osat uusitaan. En ole mikään erityisen ”ekohenkinen” ihminen, mutta tykkään kaikenlaisesta vanhasta, niin rakennuksista kuin tavaroistakin. Minua viehättää se, että huonekaluilla ja esineillä on jokin tarina. Arvostan ihmisissä elämänkokemusta ja hiljaa vuosien myötä karttunutta tietoa ja viisautta. Tämä sama minua viehättää mökkimme remontoimisessa, sisustamisessa ja erilaisissa uudistustöissä. Esineen elämää nähnyt, rouhea pinta on minusta uutta kiiltävää pintaa kiehtovampi. Kun puramme mökillämme jotain, pyrimme säilyttämään purkuosat sillä ajatuksella, josko ne olisivat tarpeen jossain toisessa paikassa. Huonoksi mennyt ja rikkinäinen materiaali toki heitetään pois, mutta kaikki käydään läpi harkiten. Olen hyvällä tiellä sisäisen hamstraajani häätämisessä, enkä halua varastojen pullistelevan itselleni täysin tarpeettomasta tavarasta.

Tämä sama ajattelutapa sopii mielestäni hyvin myös koulumaailmaan ja sen arkeen. Vanhoja, aikansa eläneitä rakenteita tulee pöyhiä ja uudistaa, mutta ei niin, että kaikki revitään auki ja vaihdetaan kertarytinällä uusiin pintoihin. Hyvää ja toimivaa ei kannata heittää polttorovioon. Karhean, jo elämää nähneen rungon ympärille voi vallan mainiosti vaihtaa jotain uudempaa ja tässä ajassa toimivampaa. Henkilöstön osaamista ja työvuosien myötä kertynyttä kokemusta ja hiljaista tietoa tulee vaalia ja hyödyntää, sitä kun ei antiikkikaupoista tai rakennustarvikeapteekista voi ostaa. Vanha ja kokenut sekä uusi ja innokas ovat oiva parivaljakko niin työyhteisössä kuin harmaassa hirsikehikossakin. Ja kuten vanha kansa tiesi, ”uusi luuta hyvin lakasee, vanha lattian raotki”.

Katja Kauniskangas
päätoimittaja