Satavuotiaalle Suomelle

Satavuotiaalle Suomelle

Mummoni kertoi, että oli nähnyt lapsena nälkää. Hän silitti pientä kättäni kotinsa portailla ja kuvaili, miltä pettuleipä maistuu. Pappani katseli rakkaitaan viikatteeseen nojaten ja palaili mustarastaan säestäessä elämänsä alkuun.

Äpäränä syntynyt poikalapsi asteli kylille kerjäämään. Parhaimmat nuoruusvuotensa miehenalku kulutti ojan kaivuussa ja rintamalla. Ensimmäisillä ansioillaan hän sai ostettua oman talonsa ikkunapuut. Pappa haavoittui sodassa Äyräpäässä, missä hänet kannettiin vakavasti haavoittuneena ruumiskasaan. Ihmeiden saattelemana Valde palasi lapion ja sahan varteen.

Elämä sai uuden suunnan, kun mies kouluttautui sodan loputtua Hämeenlinnassa metsätyönjohtajaksi. Valde opittiin tuntemaan asemastaan huolimatta heikompien puolustajana. Papan rakentamassa saunassa saivat romaanit synnyttää ja nälkäisille tarjottiin tuvasta maitoa ja perunoita.

Isäni syntyi jatkosodan jälkeen jouluaattona. Tuberkuloosi raivosi kylällä ja Isoveli sairastui vieraillen kuoleman portilla. Matille varattuun hautapaikkaan haudattiin kuitenkin talven päätteeksi tartunnan saanut isosisko Taimi Suometar.

Isästäni tuli leveämmän leivän toivossa Kanadan siirtolainen. Siirtolaisen oli vakuutettava tulevansa toimeen omillaan ennen rajan ylittämistä. Isäni varmisti oleskelunsa tekemällä kahta työtä kaivoksessa ja hakkuutyömailla. Siirtolaisuus toi leipää pöytään, mutta juurettomuus ja raskas työ vaativat veronsa.

Äitini olisi halunnut keskikouluun. Hänen isosiskonsa oli karannut pääsykokeisiin, ja pappa hankki koulutukseen tarvittavat rahat urakoimalla toisessa työssä tiilitehtaalta. Äitini ei kehdannut anella kouluunpääsyä, koska hänen äitinsä oli kuollut nuorena ja viisilapsisessa perheessä tarvittiin ruuanlaittajan lisäksi rahaa. Kansakoulun priimus asteli nöyränä kenkätehtaalle ja opetteli tekemään lapikkaita. Äidistäni tuli uuttera työläinen ja yrittäjä: siirtolainen, sikafarmari, matonkutoja, perunanviljelijä, leirintäalueen emäntä, puunjalostusyrityksen sekatyöläinen.

Minutkin kasvatettiin arvostamaan työtä. Isäni kailotti jo lapsuudessani aamuherätyksen: ”Miten kestää lonkat maata?” Koulusta oli pakko jäädä työlomalle perunannostoon ja –pussitukseen sekä tehdasta siivoamaan. Niinä päivinä keittäjän tarjoilema ohrapuuro puolukkakeiton kera olisi maistunut taivaan mannalta peltoeväiden sijaan.

*    *    * 

Suomen tie hyvinvointivaltioksi on lyhyt.  Hyvinvoinnin hintana on korpinen tie ja tarpojana sitkeä, työtäpelkäämätön kansa. Suomi oli toisen maailmansodan jälkeen Euroopan köyhimpiä maita ja vastaanotti YK:n ja Maailmanpankin kehitysapua. Sotien jälkeen Suomessa oli aliravitsemusta ja 48 000 sotaorpoa tarvitsi ruokaa. Suomi on myös maailman ainoa maa, joka on kuitannut sotakorvauksensa.

Peruskoulumme on osoittautunut taitekohdaksi matkalla kohti koulutuksen huippumaata ja tasa-arvoista yhteiskuntaa. Tarina kertoo, että presidentti Tarja Halonen on YK:n yleiskokouksessa hiljentänyt yleisönsä sanomalla, että hyvinvointivaltion takana on kolme asiaa: ”Koulutus, koulutus ja koulutus”.

Menestyksen varmistamiseksi tarvitaan yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä.

Oma kulttuuriperimämme ja yhteiskuntamme ansaitsee ylpeää esilletuomista – ei nöyristelyä ja kaikkien tahtoihin taipumista. Ideologinen toisten varassa eläminen, hyväveliverkostojen sopeutumiseläkkeet, voittoa tavoittelevat pörssiyhtiöt tai paratiisisaaret eivät hyvinvointiamme varmista. Yhdenvertaisuutemme ja menestyksen varmistamiseksi tarvitaan yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä, suoraselkäisyyttä ja selkeitä visioita. Kiitos kirjoittajille, joiden työssä loistavat samat arvot. Nuoret, jotka kiinnittyvät kouluun, kiinnittyvät yhteiskuntaan.

Suomen Erityiskasvatuksen liitto ry onnittelee 100-vuotiasta Suomea!

Merja Koivisto
päätoimittaja,
merja.koivisto@sel.fi