Minusta on jo pitkään tuntunut siltä, että muistutan koko ajan enemmän oppilaitani. Kestän huonosti pettymyksiä, keikun tuolissa enkä osaa odottaa omaa vuoroani. En kauheasti pidä säännöistä enkä niiden noudattamisesta. 

Opiskeluvuoden aikana olen huomannut, että eipä se koko totuus taida tuossa olla. Kas, kas, herra Malmberg, siellä pinnan alla taitaakin olla suorittaja. Ei ole erkkaopelle riittänyt kurssiarvosana hyväksytty. On pitänyt saada hyvät tai erinomaiset tiedot. Opettaja on suorittanut.

Mitä tästä sitten oikeasti pohdin, onkin isompi juttu. Voisiko olla niin, että koko ajan asetan myös oppilailleni näitä opettajan tieto-taitovaatimuksia? Tietysti sanon, että en niin tee. Mutta olisiko silti pohjimmiltaan niin, että haluan oppilaitteni osaavan koko ajan vähän enemmän? Enemmän, vaikka väkisin. Että vaikka kuinka yhdessä keskustelemme heidän tavoitteistaan ja minä kirjaan niitä HOJKS:aan, todellisuudessa haluan heiltä enemmän? Perustelen asian itselleni sillä, että patistelen heitä eteenpäin. Tietysti iloitsen heidän osaamisestaan ja onnistumisestaan. Todella iloitsen. Mutta olisiko rennompi parempi? Minun täytyy nyt katsoa peiliin ja miettiä kuinka paljon siellä taustalla oma kunnianhimo vaikuttaa. Ärsyttävää. Torsti Lehtinen sen on kirjoittanut: “Menin itseni, oli ahdasta, tulin pois.”

Kas, kas, siellä pinnan alla taitaakin olla suorittaja.

Otan ilolla vastaan erilaisia työtäni helpottavia välineitä. Valterin sähköinen koulunkäyntikyvyn arviointiseula (s. 10) on mielestäni hieno innovaatio. Siinä vaiheessa, kun koulussa huolestutaan jostain, on hyvä että on olemassa yksinkertaisia ja helposti käytettäviä menetelmiä, joilla asiaa voi selvittää.

Minä ehkä kokeilen seulaa niin, että oppilas täyttää seulan omasta näkövinkkelistään ja minä omastani. Sitten vertailemme näkemyksiämme. Voihan se taas olla, että oppilas näkee asian ihan eri tavalla kuin mitä minä teen. Minun olisi hyvä tietää ne erot.

Minulla alkaa opiskeluvuosi olla loppusuoralla. Mitä olen huomannut perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaisista opinnoista? No sen, että erityispedagogiikka ei opintoihin ole juurikaan kuulunut. HOJKS:aa ei ole mainittu kertaakaan. Erityisistä painoalueista ei ole koulutuksen aikana puhuttu sanaakaan, vaikka aivan varmasti jokainen luokanopettaja joutuu niitä tekemään. 

Eikä tämä tietysti minulle merkitse juuri mitään. Minä olen jo erityisopettaja. Tuo kaikki on erityisopettajan työtä. Mutta miten tulevaisuuden luokanopettajat ja ne aineenopettajat, joille luokanopettajaopinnot nyt ovat sivuaine? Onko koulutus tarjonnut heille työssä tarvittavat välineet?

Tämän valituksen jälkeen, voinko suositella perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaisia opintoja erityisopettajille? Ehdottomasti, opiskelu kannattaa aina. Olen oppinut valtavasti. Erityisesti taito- ja taideaineissa opinnot ja opetus olivat erinomaisia. Mutta olenko nyt yläkoulun pienryhmään paljon parempi opettaja, kun mitä aiemmin olin? Jään odottamaan ahaa-elämyksiä.

Ari Malmberg
opiskelee tämän vuoden peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaisia opintoja. Opiskelu ei ole ollutkaan läpihuutojuttu. Keväällä stressi pukkasi päälle, kun opettaja suoritti opintoja.