Poissaoleilua

Poissaoleilua

Mitä jalkautuva erityisopettaja tekee? Minä työskentelen nuorten kanssa, jotka eivät jostain syystä pysty tai suostu kouluun menemään. Syyt voivat olla hyvin moninaiset, mutta lopputulos on se, että opetuksen täytyy tapahtua jossain koulun ulkopuolella. Minulle se tarkoittaa työskentelyä kirjastoissa, nuorisotaloilla, missä tahansa. Olen muutaman kerran työskennellyt oppilaan kotonakin. Kollegalta olen kuullut, että oppilas tulee huoltajan työpaikalle, ja opiskelu tapahtuu työpaikan neuvotteluhuoneessa.

Koska työni on vaativaa ja minulla totta vie riittää siinä opittavaa, olin todella iloinen kun työnantajani lähetti minut lokakuussa Osloon INSA:n (International Network for School Attendance) konferenssiin. Tarjolla oli kolme päivää tiukkaa asiaa koulua käymättömistä lapsista ja nuorista ympäri maailmaa.

Mitä sitten opin? Ensinnäkin, do some-thing, tee jotain! Tärkeintä on puuttua tilanteeseen, kun oppilas ei suostu tulemaan kouluun. Jos ei heti keksi kaikkein toimivinta tapaa puuttua, se ei haittaa. Tärkeää on puuttua, vaikka lopputulos ei heti olisi aivan toivottu. Seuraava ohje olikin, do something else, tee jotain muuta.

Toiseksi, koulua käymättömyys on hyvin monimutkainen asia. Taustalla voi olla masennusta, ahdistusta, kiusaamista, perhesyitä, vaikka mitä. Koska syy voi olla monimutkainen, koulu ei yksin voi ratkaista asiaa. Lähes aina tarvitaan moniammatillista yhteistyötä. Tärkeää olisi, että yhteistyö toimii ja eri tahot kunnioittaisivat toistensa erityisosaamista. Perhe, sosiaalipuoli, hoitotyö ja koulu tekevät yhdessä parhaansa.

”Koska koulupoissaolojen syyt ovat monimutkaisia, ei koulu yksin niitä voi ratkaista. Tarvitaan yhteistyötä.”

Kolmanneksi, tilanteeseen pitää puuttua välittömästi. Ainut asia, jonka varmasti tiedetään ennakoivan poissaoloja on aikaisemmat poissaolot. Siksi poissaoloihin pitäisi puuttua välittömästi. Ja tämä tehtävä kuuluu ehdottomasti meille opettajille. Wilma-merkintä tietysti kertoo asian, mutta toimivinta on soittaa heti huoltajalle ja kertoa huolesta. 

Norjassa on monessa koulussa jo aloitettu projekteja, joissa yläkouluun siirtymisen jälkeen luokanvalvoja soittaa jokaisen oppilaan huoltajalle ja esittäytyy. Muutamaa viikkoa myöhemmin opettaja soittaa uudelleen huoltajalle ja kertoo oppilaasta viisi myönteistä asiaa.

Tällä yksinkertaisella, jos myös työläällä, toimenpiteellä koulun ja kodin yhteistyö on muuttunut selkeästi paremmin toimivaksi. Ja niinhän se on, me kaikki haluamme kuulla hyviä asioita lapsestamme. Jos myöhemmin tulee ongelmia, on myönteisten kokemusten jälkeen helpompi hoitaa myös niitä ikäviä asioita.

Tässä lehdessä on jonkinlaisena teemana osallisuuden lisääminen kouluissa. Katja Helenelund pohtii osallisuuden eri muotoja sivulta 10 alkaen. Kokkolassa puolestaan on osallistuttu SPISEY-hankkeeseen. Mäntykankaan koulun työntekijät kertovat sivuilla 16, mitä he ovat osallisuuden lisäämiseksi tehneet.

Osallisuuden lisääminen voi olla yksi osa ratkaisua, jolla koulupoissaoloihin voidaan puuttua. Ainakin se noudattaa ensimmäistä oppimaani ohjetta – Do something!

Ari
päätoimittaja
ari.malmberg.sel@gmail.com