Ei varsinaisesti yllätä. Nimittäin uutiset nuorten tekemästä väkivallasta – sitä on ollut aina. Mutta jokin on muuttunut. Yhä useammin alle 15-vuotias tekee jotain hyvin surullista. Teot – näkyvä käytös – ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Kiinnostavaa on pinnan alla oleva.  Kysymys voi olla varhaisen vuorovaikutuksen ongelmista tai sen puutteesta, traumaattisista kokemuksista ja näin itsesäätelytaidoista. Kyse on ainakin väärästä vallan käytöstä sekä pääomasta ikätovereiden silmissä. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja Tiktok-maailmassa se moninkertaistuu.

Joulukuussa silmiini osui Hämeen Sanomien juttu 40 vuotta lelukauppiaana toimineesta Terho Edenistä. Hän oli havainnut leikki-iän lyhentyneen. “Ennen leluista olivat vielä 11–15-vuotiaatkin kiinnostuneita. – Nykyään kaikki kymmenvuotiaatkaan eivät leiki. Se on surullinen muutos.” (HäSa 14.12.2024). Vaikka leluleikit ovat vain yksi leikin muoto, oli tässä mielestäni totuuden siemen. Jäin pohtimaan, voisiko leikkimättömyydellä ja lasten järjettömällä väkivallalla olla yhteys. Sovin keskusteluajan leikkitutkija Katriina Heljakan kanssa. Odotellessani sovittua aikaa lueskelin Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettisivuja lapsen psykologisesta ja sosiaalisesta kehityksestä eri ikävaiheissa.

Ja niinhän se oli: Leikkiessä lapsi voi kokeilla omia rajojaan turvallisesti. Aluksi aikuisen johdolla hän oppii, ettei toista saa lyödä eikä kädestä ottaa lelua. Kun aikuinen on johdonmukainen ja empaattinen kasvattaja, lapsi oppii vastavuoroisuutta ja syy-seuraussuhteen. Leikit ikätovereiden alkavat sujumaan.

Leikki tarvitsee ennen kaikkea turvallisen tilan.

Erityisluokissa ryhmässä toimiminen on usein haastavaa. Meillä Skipon pelaaminen onnistuu vuoden harjoittelun jälkeen, muttei aina, pallopelit satunnaisesti. Huonosti voiva lapsi tai nuori on yhä useammin ilmeetön ja vihainen ja leikiksi kutsuttu muuttuu liian usein kielletyksi ja ikäväksi toiminnaksi. Tekeminen, jossa kaikilla osapuolilla olisi miellyttävä olla ja osallistua, on vaikeaa.

Kun juttelen leikkitutkija Katriinan Heljakka kanssa, selviää, ettei leikki ole hävinnyt minnekään, vaan se on muuttanut muotoaan. Digilaitteilla pelaaminen on korvannut perinteisiä leikkejä. Heljakka haastaa minut ajattelemaan digitaalisen leikin taikapiirejä: Miten kasvattajana annan arvoa pelaamiselle? Miten tasapainoilen ruutuajan kanssa? Osallistunko itse? Entä kutsunko lapsen tai nuoren leikkiin? Heljakka huomauttaa, että leikkeihin muodostuu sosiaalisen vuorovaikutuksen vuoksi lopulta säännöt ja että ikävä, toista loukkaava leikki ei ole leikkiä lainkaan.

Leikki tarvitsee ennen kaikkea turvallisen tilan. Se meidän aikuisten on luotava. Koko yhteiskunnan tulisi olla ilmapiiriltään niin turvallinen, ettei lapsen tarvitse tarttua aseeseen. Ei puukottaa parin kympin tai jengiin kuulumisen takia. Ei ryöstää toisen takkia päältä, kenkiä jaloista. Ei potkia porukalla maassa makaavaa ja kuvata tekoa uhrin anoessa armoa.

Yhteiskunta, jossa lapset saavat ja osaavat leikkiä.

Turvallista, dialogista ja leikillistä vuotta 2025! 

Ett tryggt, dialogiskt och lekfullt år 2025!

Pasi Luukkainen
Lehden uutena päätoimittaja aloittaa Pasi Luukkainen.

Kirjoittaja on adoptioisä ja erityistasoisen lastensuojelulaitoksen koulun erityisluokanopettaja ja apulaisjohtaja.