Olen taas uuden alussa. Uudessa koulussa, uusien oppilaiden opettajana. Uusien opettajatovereiden työyhteisössä. Meitä samassa tilanteessa olevia erityisopettajia taitaa olla aikamoinen määrä. On meitä työpaikkaa vaihtaneita, ja juuri ammattiin valmistuneita.

Uudessa koulussa aloittaminen on yhtä hulinaa. Muiden ihmisten tuki on nyt kullanarvoista. Kirjallinen opasvihkonen olisi paikallaan. Siinä olisi kaikki käytännön asiat oppaaksi kirjoitettuina. Ja kyllä minäkin olen saanut paljon hyödyllisiä ohjeita – Wilmassa, Drivessä, sähköpostissa, Teamsissa… Olen tietenkin koko ajan väärässä välineessä, väärässä tiedostossa, väärässä jossain. 

Viikon aikana olen päätynyt moneen uuteen hommaan. Olen mukana koulun arvioinnin kehitystiimissä, luokka-astetiimissä, suuremmassa kahden luokka-asteen tiimissä, ja ilmeisesti myös jossain kiusaamisen estämisen pienryhmässä. Olen varannut itselleni valvontavälitunteja sovitut neljä kertaa viikossa. Olen hankkinut oppilaille tunnuksia oppimateriaaleihin, Villeen ja ylipäätään tietokoneelle kirjautumiseen. Sijaisohjeen kirjoittaminen on kesken, mutta sijaisen puuttuessa olen hoitanut kuntoon suunnitelman B. Olen tutustunut ammattitaitoiseen koulunkäynninohjaajaan, ja alkanut opetella noin 100 uuden kollegan nimiä. Oppikirjat ovat tilaamatta, eikä minulla oikeastaan ole kuvaa, mitkä kirjat kannattaisi tilata. En välitä.

Olen koko ajan väärässä välineessä, väärässä tiedostossa, väärässä jossain.

Oliko tuossa mainittu oppilaita ollenkaan? Olenko ehtinyt ajatella opettamista? Monta päivää on menty automaattiohjauksella. Samalla olen yrittänyt huomioida oppilaani yksilöllisesti ja oppia tuntemaan heidät ja heidän tarpeensa oppimiseen liittyen. Kannattaako lukea ja opetella tuen paperit etukäteen, vai luottaa omiin havaintoihin ja sitten tarkistaa papereista olenko huomannut samoja asioita kuin edellinen erityisopettaja? En tiedä. 

Me uudet opettajat opimme aika pian talon tavoille, mutta nyt lukuvuoden alussa olemme ihan pihalla. Välillä ihan konkreettisesti, kun pitäisi tietää mitä, missä ja milloin olemme välitunneilla valvomassa. Joten suuri kiitos sinulle konkarikollega, joka ohjaat meidät uudet opettajat kirjavarastoon, kuvataiteen varastoon kellarikäytävälle, ulkoiluvälinevarastoon keittiön lastauspihalle ja pieneen musiikkiluokaan ison salin ylemmälle takakäytävälle. Kiitos kun jaksat oman pienimuotoisemman hullunmyllysi keskellä hymyillä ja vielä kerran selittää missä ja miten asiat hoidetaan kuntoon.

Sillä välillä myös haikeus vanhan työn perään voi iskeä. Vanhan työn minä osasin, nyt en ole niin varma. Vanhassa työssäni tein töitä koulua käymättömien nuorten kanssa. Siihen liittyen on muuten juuri ilmestynyt oivallinen kirja. Johanna Sergejeffin toimittama Yhteisellä koulutiellä -opas on luettavissa maksutta netissä. Kirja sekä taustoittaa ilmiötä että antaa konkreettiset neuvot ongelman selättämiseksi. Kannattaa tutustua.

Myös tässä Erityiskasvatus-lehdessä voi olla jotain ajateltavaa erityisopettajan työhön liittyen. Älä kuitenkaan stressaa. Ehkä ehdit lukea artikkelit, ehkä selailet lehden läpi ja lähdet ulos reippailemaan tai jäät suklaa-annoksen kanssa sohvalle. Osaamisesta huolehtiminen hyödyttää oppilaita, mutta jaksamisesta huolehtiminen on aina tärkeämpää.

Yhteisellä koulutiellä: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165025

Ari Malmberg
Kirjoittaja on erityisluokanopettaja. Ari työskentelee ensimmäistä vuottaan koulutettuna erityisluokanopettajana kuudennen luokan pienryhmässä.