Suomen erityiskasvatuksen liiton vieraana Educa-messujen Opettajan olohuoneessa oli Nuorisotutkimusverkoston tutkimusprofessori, sosiologian ja taidekasvatuksen dosentti Tommi Hoikkala. Hän kertoi kirjastaan Apina pulpetissa, jonka hän on kirjoittanut yhdessä yhteiskuntatieteiden professori Petri Pajun kanssa. He viettivät kokonaisen lukuvuoden eteläsuomalaisen yläkoulun 9C-luokassa. Apina pulpetissa kertoo, mitä he näkivät, kokivat ja kuulivat.

Puheenvuorossaan Tommi Hoikkala hämmästeli sitä, että tarvitaan sosiologi tutkimaan ja kertomaan siitä, miten tärkeitä ja merkityksellisiä asioita oppimisessa ja pedagogiikassa ovat nuorten väliset suhteet, luokan sosiologinen rakenne ja vuorovaikutussuhteet. Nykypäivän koulussa tätä tosiasiaa ei oteta huomioon, sosiaalista oppimista ei oteta osaksi pedagogiikkaa ja kasvatusta.

Tommi Hoikkala vertasi tämän päivän koulua ja 1960-luvun koulua ja totesi, että suurin ero ei ole teknologiassa vaan siinä, että koulussa on jatkuva kiire. Teknologia ei pelasta ellei ole kykyä nähdä kokonaisuutta. Yhä edelleen opetellaan paljon asioita ulkoa, opetussuunnitelma on aivan liian teoreettinen ja tietopainotteinen. Hän nosti esiin muuttumattomuuden arvoituksen: koulu on opettajakeskeinen, arvioi yksilöitä, luokat ovat kapseleita ja oppitunti yksityisaluetta. Kaiken tämän sijaan Hoikkalan mukaan koulun tulisi avata ovet ympäröivälle todellisuudelle, voidella saranat ja nivelvaiheet opettajien yhteistyöllä nuorisotyön ja muiden nuorten kanssa toimivien ammattilaisten kanssa ja tuoda luokanopettajat yläkouluun. Luokanopettajilla on taitoa ottaa huomioon ryhmädynamiikka ja oppilaiden sosiaaliset suhteet.

”Ryhmän merkitystä nuorelle tai oppilaalle on vaikea yliarvioida. Koulu on paikka, jossa ei ole hyvä olla yksin. Koko koulun tehtävä perustuu yksilöllisten kykyjen ja taitojen arviointiin, mutta epävirallinen koulu ei suosi yksin oloa. Pelottavin asia on yksinäisyys.”

Teksti Päivi Juntti
Kuva   Petri Paju