Karelia-ammattikorkeakoulussa valmistui maaliskuussa 2013 opinnäytetyö: ”Aggressiivisen käyttäytymisen ennaltaehkäisystä kehitysvammaisilla” (Tirkkonen & Yrjänä 2013). Opinnäytetyön tarkoituksena oli systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla selvittää, mitä menetelmiä aggressiivisen käyttäytymisen ennaltaehkäisemiseksi kehitysvammatyössä on käytössä.

Keskeisiä menetelmiä aggressiivisen käyttäytymisen ennaltaehkäisyssä olivat vuorovaikutukselliset keinot. Vuorovaikutuksellisissa keinoissa löytyi kolme keskeistä menetelmää: vuorovaikutus, henkilöstön koulutus sekä vihanhallinta ja rentoutuminen.

Vuorovaikutuksellisissa keinoissa lapsia havainnoitiin heidän kouluympäristössään ja saatiin selville, että lasten itsetuhoisuus, kuten pureminen, hakkaaminen ja raapiminen vähentyivät sosiaalisten kontaktien kasvaessa. Lapsen ja aikuisen välisellä positiivisella vuorovaikutuksella voitiin sekä ennaltaehkäistä että vähentää itsetuhoista ja aggressiivista käyttäytymistä.

Positiivisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan esimerkiksi kehumista ja palkitsemista hyvästä käyttäytymisestä ja oikeanlaisten rajojen asettamista. [/su_pullquote

On myös todettu, että kehitysvammaisille epämukavat sosiaaliset tilanteet johtavat aggressiiviseen käyttäytymiseen. Tällaisia epämukavia tilanteita ovat esimerkiksi erimielisyydet ja riitely perheen tai hoitohenkilökunnan kesken, uudet tai vaativat tehtävät ja niihin liittyvä huono ohjeistus sekä liiallinen tai liian vähäinen huomiointi. Lisäksi poikkeavuudet ympäristössä, kuten häiritsevä hiljaisuus, äänekkyys tai suuri joukko ihmisiä samassa tilassa voivat aiheuttaa aggressiivista käyttäytymistä. Myös muutokset päivittäisissä rutiineissa tai mielialan vaihteluun liittyvät asiat laukaisivat aggressiivista käyttäytymistä.

Koulutuksen merkitys tärkeää
Henkilökunnan koulutuksen katsottiin ehkäisevän aggressiivisia tilanteita. Koulutuksen on tutkittu auttavan henkilökuntaa tuottamaan yksilöllisempää ja henkilökohtaisempaa hoitoa kehitysvammatyössä. Koulutuksessa on harjoiteltu konkreettisesti myös rentoutumista ja keskittymistä hetkessä olemiseen. Etenkin rauhallisuuden opettelu antoi hoitohenkilökunnalle keinoja siihen, miten he pystyivät hallitsemaan sellaisia tilanteita, jotka usein johtavat kehitysvammaisten aggressiivisuuteen. Perhekeskeisen hoitotyön koulutus painotti, että kehitysvammaisen lapsen yksilölliseen arviointiin jo ennen sairaalaan tuloa pitäisi panostaa enemmän. Etukäteen tulisi selvittää lapsen erityistarpeet, jotta haastavaa käyttäytymistä voitaisiin ennakoida. Oikeanlainen reagointi lapsen turhautuessa on tärkeää. Lapselle pitäisi puhua selkeästi ”ei”-sanaa välttäen ja hakeutua katsekontaktiin lapsen kanssa. Puhetta tulisi jaksottaa, jotta lapselle jää aikaa prosessoida kieltä. Piirtäminen tai kuvien näyttäminen rauhoittivat myös aggressiivisia tilanteita.

Rentoutumisharjoitusten voima
Kolmantena vuorovaikutuksellisena keinona tutkimuksessa oli vihanhallinta ja rentoutuminen. Tutkimuksessa kokeiltiin lihasten 30 minuutin rentoutumisharjoituksia rauhallisessa huoneessa, jossa oli mukana myös puristettavia ja lihaksia rentouttavia leluja. Suurimpia muutoksia rentoutumisharjoitusten jälkeen tapahtui itsetuhoisessa käyttäytymisessä.

Lihasten rentoutumisharjoitusten tärkeäksi tekijäksi katsottiin läsnä oleva hoitaja, joka huomioi kehitysvammaisia positiivisesti ja herätti heissä luottamusta. [/su_pullquote Lihasten rentoutumisharjoituksilla ennaltaehkäistiin aggressiivista käyttäytymistä. Myös vihanhallintaohjelmaa on kokeiltu kehitysvammaisilla ja todettu elämänlaadun parantuneen ja suhteen hoitajiin muuttuneen positiivisemmaksi. Aistihuoneen käyttämisellä oli suuri vaikutus aggressiivisen ja itsetuhoisen käyttäytymisen ennaltaehkäisevänä tekijänä. Aistihuoneessa oli mahdollista esimerkiksi istua hierontatuolissa, kuunnella rauhallista musiikkia tai luonnon ääniä ja haistella aromaattisia tuoksuja. Huone oli rauhallinen ja valaistu pehmeitä valoja käyttäen.

Teksti Arja-Irene Tiainen
yliopettaja, KL, THM, laaja-alainen erityisopettaja
Karelia-ammattikorkeakoulu