Osaamattomat opettajat, kurittomat kakarat ja muita haittoja

Osaamattomat opettajat, kurittomat kakarat ja muita haittoja

Olemme jälleen lukeneet ja kuulleet, millaista suomalaisissa kouluissa on: levotonta, kuritonta, mahdotonta, raskasta, väkivaltaista sekä uusi opetussuunnitelma ja digiloikkailua ilman kunnollisia välineitä tai nettiyhteyksiä. Opettajille on onneksi annettu runsaasti ohjeita, miten homman saa toimimaan ja lainsäätäjät ovat innostuneet keräämään yli sata nimeä lakialoitteeseen, jolla kiusaajat saadaan siirretyksi koulusta muualle.

Siihen olemme opettajina toki saaneet tottua, että suurin osaaminen koulua koskevissa asioissa on muualla, kuin meillä koulutetuilla ammattilaisilla. Neuvot ovat mainioita. Hesarin keskustelupalstaa viimeaikaisiin koulu-uutisointeihin lukiessani törmäsin mm. ehdotukseen, että opettajien (!) on heti väkivaltaisen lapsen (!) kohdatessaan järjestettävä (!) hänelle hoito. Samoin luin ohjeeksi, että kaikki häiriköt on laitettava putkaan ja määrättävä myös vanhemmille kunnon rangaistukset. Koulut on varustettava paitsi vartijoilla, myös jatkuvalla luokka- ja välituntitilanteita tallentavilla turvakameroilla. Yhtään sen fiksumpana en pidä kansanedustajien innostusta säätää lakia koulukiusaajien karkottamiseksi Siperiaan. Se ei nimittäin tulisi onnistumaan entisten lakien määräyksien vuoksi, koska passiin ja rajamuodollisuuksiin tarvitaan salassa pidettäviä tietoja, joita ei hädänkään hetkellä ole lupa luovuttaa muille viranomaisille.

Uuden opetussuunnitelman astuttua voimaan 1.8.2016 kaikki muuttui.

Uuden opetussuunnitelman astuttua voimaan 1.8.2016 kaikki muuttui. Kaikki siis muuttui välittömästi, pysyvästi ja kokonaisvaltaisesti. On tervettä tajuta, että entisellä ei enää pärjää, koska se on mennyttä. Nyt ilmiöopitaan. Tätä ei pidä sekoittaa ilmeilyyn, joka on vanhaa perua, mutta opsin muutoksesta huolimatta näyttäisi pysyvän kouluissa. Toivottavasti jokainen teistä on jo ehtinyt kantaa pulpetit kierrätyskeskukseen tai museoon. Jos joku ei ole vielä ehtinyt, jouluun saakka on aikaa. Muutokselle on annettava tilaa.

Erityisen tuen oppilaat onkin jo sujuvasti inklusoitu yleisopetuksen luokkiin, joissa erkkamaikat sukkuloivat yhteisopettamassa – tarvittaessa myös kunnan sisällä sekä kuntien välillä. Se on osaamisen jakamista ja työn jalkauttamista. Jossain joku vielä mussuttaa puheopetuksesta! Aika säälittävää, sillä erityisopettajilla ei ole luokkahuonetta, ei edes sitä pulpetitonta. Jalkauttaminen on toki hyvä asia, sillä istuminen tappaa. Kävelykokouksetkin ovat nykypäivää, tai no, ei ehkä sittenkään niin uusi keksintö. Erkat ovat kautta aikojen pitäneet kävelykokouksia koulun käytävillä kollegojensa kanssa. Ehkä he ovat olleet matkalla taukotilaan ehtiäkseen päivän aikana edes kerran vessaan tai saalistaakseen pannunpohjan parkkihappoisimmat pisarat – tärkein kuitenkin on tehty, eli huoli oppilaista siirretty erkan leveille hartioille. Kyllä kahvit voi juoda ja vessareissut hoitaa kotona tai työmatkan huoltsikalla.

Totuuden nimessä on sanottava, että monet ovat onnistuneet myös myrskyaallokossa näkemään horisontin ja siellä majakan, jonka mukaan suunnistaa. Koulutuksen haluttu ja paras tulos oppilaan ja perheen – sekä yhteiskunnan kannalta – syntyy, kun osaavat aikuiset saavat hyvin johdetussa yhteisössä riittävin resurssein tarkoituksenmukaisesti ja suunnitellusti toteuttaa opetusta ja kasvatusta. Olipa opetuksen suunnitelma, sen muoto, väline tai tila mikä tahansa, kiireetön ja arvostava kohtaaminen on kaikkein tärkeintä. Ihminen oppii ihmisenä olemisen toiselta ihmiseltä. Sitä kutsutaan kulttuuriksi. Ei suostuta hosumaan.

Sari Karjalainen
Kirjoittaja on espoolainen yleisen, tehostetun ja erityisen tuen konsultoiva erityisopettaja sekä erityisopetuksen luottamusmies.
Karjalainen on Facebookin Erkkamaikat-ryhmän perustaja ja yksi ylläpitäjistä.